Luonnolliset DHT-estäjät

Dihydrotestosteroni eli DHT on lisämunuaisissa, hiustupeissa, kiveksissä ja eturauhasessa syntyvä androgeeni eli mieshormoni, joka on tärkeässä roolissa miesten ja naisten ominaispiirteiden muodostumisessa. Kohonneet DHT-tasot edistävät muun muassa eturauhasen liikakasvua ja hiustenlähtöä.

Tietyt rohdoskasvit estävät luonnostaan DHT-synteesiä ja niitä on käytetty kaljuuntumisen hoitoon antiikin ajoista lähtien muun muassa Intian Ayurvedassa sekä Kiinan ja Persian kansanlääketieteissä.

Ennen ravintolisän ottamista on tärkeää konsultoida lääkäriä, jotta saat kaiken tarvitsemasi tiedon rohdoksesta, annostelusta ja mahdollisista sivuvaikutuksista.

Mikä on DHT-estäjä?

Kun kehon DHT-tuotanto on korkea, se saa hormonit kiinnittymään hiusfollikkeleihin, mikä estää ravinteiden pääsyn niihin. Kun follikkeleihin ei pääse ravinteita, ne alkavat kutistua ja hiusten tuotanto hidastuu. DHT myös lyhentää follikkelien kasvuvaihetta ja pidentää niiden lepovaihetta. Lopulta osa follikkeleista siirtyy horrostilaan ja ne lakkaavat tuottamasta uusia hiuksia tai kuolevat kokonaan.

Testosteroni, 5-alfa-reduktaasi ja dihydrotestosteroni

Yhdysvaltain Elintarvike- ja Lääkevirasto FDA on hyväksynyt miestyyppiseen hiustenlähtöön kaksi lääkeainetta: topikaalisesti käytettävän minoksidiilin ja suun kautta nautittavan finasteridin, joista jälkimmäinen on DHT-estäjä. Finasteridi estää 5-alfa-reduktaasia, joka on vastuussa testosteronin muuttumisesta DHT:ksi. Finasteridilla DHT-tasot laskevat noin 65-70 prosenttia ja on tärkeää huomata, että millään yrtillä, rohdoksella tai ravintolisällä ei todennäköisesti saavuteta läheskään vastaavia tuloksia.

DHT:tä voidaan estää monilla eri tavoilla:

  • Estämällä sitä kiinnittymästä hiusfollikkelien reseptoreihin.
  • Vähentämällä kehon DHT-tuotantoa.
  • Estämällä testosteronin DHT:ksi muuntavan 5-alfa-reduktaasin tuotantoa.
  • Vähentämällä kehon kolesterolia ja muita aineita, jotka tuottavat 5-alfa-reduktaasia.

DHT-estäjä on tuote, joka täyttää minkä tahansa edellisistä tavoitteista ja jonka käyttötarkoitus on estää DHT:tä vahingoittamasta hiusfollikkeleja.

Kurpitsansiemenöljy

kurpitsansiemeniä

Eteläkorealaisen Pusan yliopiston tutkijat vahvistivat vuonna 2014 valmistuneessa tutkimuksessa, että lisäravinteena nautittava kurpitsansiemenöljy lisää hiustenkasvua kaljuuntuvilla miehillä.

Kurpitsansiemenöljyä testattiin 76 miehellä, jotka kärsivät kohtalaisesta miestyyppisestä hiustenlähdöstä. Koeryhmä puolitettiin. Toinen ryhmä sai 400 grammaa kurpitsansiemenöljyä päivässä, toinen ryhmä plaseboa. Hiustenlähtöä arvioitiin 3 ja 6 kuukauden kuluttua. Lisäksi päänahat kuvattiin fototrikografialla ja hiusten määrä laskettiin kahdella eri linssillä. Potilaat suorittivat myös itsearviointia.

Kurpitsansiemenöljy tutkimus, ennen ja jälkeen

Tutkimuksessa selvisi, että 44 prosentilla kurpitsansiemenöljyä saaneista koehenkilöistä oli lisääntynyttä hiustenkasvua, 51 prosentilla hiustenkasvu oli pysynyt muuttumattomana ja vain yhdellä hiustenlähtö oli edennyt.

Suurimmalla osalla koehenkilöistä ei esiintynyt mitään haitallisia sivuvaikutuksia. Yksi koehenkilö koki koko kehon kutinaa ja toisella koehenkilöllä esiintyi lieviä vatsavaivoja. Maksaentsyymeissä ja kreatiniinipitoisuuksissa ei havaittu muutoksia, eikä myöskään verenpaineessa tai glukoosissa.

Kurpitsansiemenöljyn suotuisien vaikutusten epäillään johtuvan fytosteroleista, joiden tiedetään estävän 5-alfa-reduktaasia ja joilla on havaittu antiandrogeenisiä ominaisuuksia rottakokeissa.

Kurpitsansiemenöljyä myydään muun muassa seuraavissa luontaistuote- ja hyvinvointikaupoissa:

Vihreä tee

vihreää teetä

Vihreän teen valmistusprosessi on lyhyempi kuin muissa teelaaduissa, mistä syystä teelehtien ominaisuudet säilyvät lähes alkuperäisinä. Vihreä tee sisältää runsaasti voimakkaita antioksidantteja ja polyfenoleja. Antioksidantit taistelevat vapaiden radikaalien kanssa, jotka muuttavat soluja, vahingoittavat DNA:ta ja saavat solut jopa kuolemaan. Useimpien tutkijoiden mielestä vapaat radikaalit vaikuttavat ikääntymiseen sekä useiden terveysongelmien, kuten syövän ja verisuonitautien, muodostumiseen.

Aiemmin uskottiin, että yksi vihreän teen aktiivisista ainesosista, epigallokate-3-gallaatti (EGCG), estää DHT:n muodostumista. Harvard Medical Schoolin tutkijaryhmä raportoi vuonna 2003, että vihreä tee vähentää merkittävästi sekä DHT:n että testosteronin pitoisuuksia veressä. Vuonna 2009 britannialainen tutkimusryhmä selvitti, että EGCG vähentää eturauhassyöpäsolujen lisääntymistä estämällä DHT:tä ja edistämällä apoptoosia (syöpäsolujen kuolemista). Vasta myöhemmin selvisi, että vihreän teen sisältämät katekiinit estävät kyllä 5-alfa-reduktaasin tyyppiä 1, mutta eivät tyyppiä 2, mikä on hiusfollikkeleissa enimmäkseen esiintyvä DHT-tyyppi.

Uusin vihreän teen ja hiustenlähdön yhteyttä selvittävä tutkimus toi jälleen makoisia tuloksia. Tutkimuksessa samankaltaisesta karvanlähdöstä kärsineet hiiret jaettiin kahteen ryhmään: ryhmä A sai vihreää teetä osana juomavettä, kun ryhmä B sai tavallista juomavettä. Tulokset osoittivat, että vihreä tee pysäytti karvanlähdön kaikilla koeryhmän A hiiristä ja stimuloi myös uusien karvojen kasvua noin kolmanneksella. Teekutsuilta estyneellä ryhmä B:n jäsenillä karvojenlähtö jatkui entisellään. Vihreä tee ei estänyt hiustenlähtöä estämällä DHT:tä, kuten odotettiin, vaan sen tulehduksia ehkäisevien ominaisuuksiensa ansiosta.

Hiiret ja ihmiset poikkeavat tietysti toisistaan monin tavoin, eikä tutkimus kerro kuinka paljon vihreää teetä koehiirille juotettiin. Tulehduksia estävien ominaisuuksien lisäksi vihreällä teellä on kuitenkin lukuisia muita terveysvaikutuksia, joten muutaman kupin juominen viikoittain ei liene haitaksikaan.

Vihreää teetä myydään lähes kaikkialla ruokakauppoja myöten, mutta ellet nauti juoman mausta, voit ottaa vihreän teen terveysvaikutukset talteen myös tabletti- tai kapselimuotoisena ravintolisänä:

Sahapalmu

sahapalmu-kasvi

Sahapalmu (Serenoa repens) on Yhdysvaltain kaakkoisosista kotoisin oleva rohdoskasvi, jota on käytetty luonnollisena hoitomuotona kaljuuntumiseen. Sahapalmu sisältää runsaasti rasvahappoja ja fytosteroleja. Sen tehokkuuden uskotaan perustuvan kypsistä marjoista valmistettavaan sahapalmu-uutteeseen, joka voi estää 5AR-entsyymiä.

Sahapalmun vaikutuksista miestyyppiseen hiustenlähtöön on julkaistu kaksi tutkimusta. Ensimmäisessä (ei kovin merkittävässä) tutkimuksessa 10 koehenkilöä otti 200 mg sahapalmua lisäravinteena kahdesti päivässä. Muutaman kuukauden jälkeen kuusi kymmenestä oli sitä mieltä, että heidän hiustenlähtönsä oli hidastunut.

Vuonna 2012 valmistuneessa tutkimuksessa sahapalmun vaikutuksia verrattiin tällä hetkellä tehokkaimman lääkkeen, finasteridin, tehokkuuteen. Tutkimukseen osallistui 100 lievästä tai kohtalaisesta hiustenlähdöstä kärsivää miestä. Seurantaryhmä jaettiin kahteen: ensimmäinen ryhmä otti 320 mg sahapalmua 24 kuukauden ajan ja toinen ryhmä otti finasteridia 1 mg saman ajan. Tutkimustuloksien mukaan vain 38 prosentilla sahapalmua saaneista oli lisääntynyttä hiustenkasvua, kun finasteridia saaneista hiustenkasvu oli lisääntynyt 68 prosentilla. Sahapalmu vaikutti vain päälaen hiustenkasvuun, kun finasteridi vaikutti päälaen lisäksi ohimoalueiden hiustenkasvuun.

Sahapalmu voi vaikuttaa hiustenlähtöön, mutta sen tieteelliset näytöt ovat edelleen vähäiset. Lue lisää muun muassa sen sivuvaikutuksista täältä.

Sahapalmua myydään muun muassa seuraavissa nettikaupoissa:

Giant Doddler

cuscuta

Giant Dodder (Cuscuta) on suomeksi ilmeisesti kiertokasvien sukuun kuuluva loiskasvi, jota esiintyy lauhkeilla ja trooppisilla alueilla kaikkialla maailmassa.

Vuonna 2008 julkaistun tutkimuksen mukaan tämä kasvi estää 5-alfa-reduktaasin tyyppiä 2 ja siten myös DHT:n muodostumista. Kyseisessa tutkimuksessa kasvia testattiin viljeltyihin hiiren ihosoluihin, eikä sitä ole vielä tutkittu ihmisillä. Tutkimuksen mukaan DHT:n muodostuminen pystyttiin estämään lisäämällä viljeltyihin soluihin kasvista valmistettua uutetta.

Pygeumin kuori

jauhettua pygeumin kuorta

Pygeum on rohdosvalmiste, joka sisältää afrikkalaisen Prunus africana -puun kuoresta valmistettua uutetta. Sitä käytetään lievittämään eturauhasen hyvänlaatuisesta liikakasvun oireita. Kuoriuutetta markkinoidaan muun muassa nimillä Pigenil ja Tadenan. Se on yleisesti käytössä afrikkalaisessa kansanlääketieteessä.

Eturauhasen hyvänlaatuisen liikakasvun ja miestyyppisen hiustenlähdön yhteys on hyvin tunnettu, koska ne molemmat johtuvat dihydrotestosteronista eli DHT:stä, mutta mitään tieteellistä näyttöä pygeumin tehokkuudesta hiustenlähdön torjunnassa ei ole olemassa. Fytosteroleja sisältävän pygeumin uskotaan alentavan veren DHT-pitoisuuksia estämällä 5-alfa-reduktaasia sekä vähentävän paikkoja, joihin DHT voi kiinnittyä, mukaan lukien hiusfollikkelit.

Pygeumin tiedetään blokkaavan myös aromataasi-entsyymiä ja todennäköisesti myös useita muita entsyymejä. Konsultoi lääkäriäsi ennen pygeumin käyttöä.

Katso pygeumin kuoriuutetta sisältävät valmisteet Hyvinvoinnin Tavaratalosta.

Arvostelussa Foligain-kapselit

Foligain® on Anagen Researchin kehittämä ravintolisä, joka on suunnattu hiusten harventumisesta huolestuneille miehille ja naisille.

Androgeeninen hiustenlähtö (androgenetic alopecia) alkaa miehillä yleensä 30 ja 45 ikävuoden välillä. Se on perinnöllinen sairaus, jonka aiheuttaa oman kehomme valmistama dihydrotestosteroni (DHT) -niminen mieshormoni. Kun päänahassa on liikaa DHT:tä, se saa hiustupit surkastumaan, jolloin hiukset eivät enää kasva. Miehillä perinnöllinen hiustenlähtö alkaa lähes aina päälaelta tai ohimoilta.

Hiustenlähtöön käytettävää lisäravinnetta etsittäessä kannattaa kiinnittää huomiota DHT-estäjiin, jotka ovat avainasemassa hiustenlähdön pysäyttämisessä. Seuraava asia mitä tarvitaan ovat päänahan verenkiertoa ja hiusten kasvua edistävät ainesosat. Lisäksi tuotteen tulisi sisältää ravinteita, jotka puhdistavat kuolleet karvatupet ja ravitsevat uusia karvatuppeja, jotta hiukset pysyvät terveinä.

Foliganin lupaukset ovat seuraavat:

  • Se pääsee hiustuppeihin verenkierron kautta
  • Se edistää paksujen ja terveiden hiusten kasvua
  • Se tarjoaa hiustupeille kasvuun tarvittavia ravinteita

Foligainin sisältämät ainesosat

Kuten kaikki kehomme solut, myös hiustupet tarvitsevat oikean määrän sopivia ravinteita, jotta ne voivat kasvaa. Monet Foligainin sisältämät ravinteet pääsevät hiustuppeihin parhaiten verenkierron kautta suun kautta nautittuna.

Foligainissa yhdistyvät luonnolliset vitamiinit, mineraalit, DHT-estäjät sekä paksuja ja terveitä hiuksia edistävät yhdisteet.

  • Neidonhiuspuu-uute (engl. Ginkjo Biloba Leaf Extract) nopeuttaa ääreisverenkiertoa mukaan lukien kapillaarit (hiussuonet) ja vaikuttaa siten suoraan päänahan osiin. Veri kuljettaa mukanaan happea ja happi tuo päänahkaan mukanaan ravinteita, kuten välttämättömiä E- ja A-vitamiineja.
  • Sahapalmu-uute (engl. Saw Palmetto Berry Extract) toimii vaikuttamalla hormonaalisiin signaaleihin ja vähentämällä hiustuppien dihydrotestosteronia eli DHT:tä. DHT on vastuussa myös hiustuppien pienentymisestä, kunnes hiukset lopulta kuolevat ja tippuvat pois. DHT on vastuussa noin 95 prosentista hiustenlähdöstä. Lisätietoa.
  • Nokkosenlehtiuute (engl. Nettle Leaf Extract). Nokkonen on kasvi, jonka sanotaan ylläpitävän hiusten terveyttä ja saamaan ne näyttämään hyviltä. Nokkonen vaikuttaa sekä kehon sisällä että sen ulkopuolella. Siinä on paljon mineraaleja ja vitamiineja, jotka ravitsevat kehon osia. Se saa hiukset kasvamaan, kiiltämään, kasvamaan paksummiksi ja tummemmiksi. Lisäksi se tekee ihosta pehmeän ja vahvistaa kynsiä.
  • Folaatti (engl. Folate) on B-vitamiini ja tärkeä kudosten kasvulle ja solutoiminnoille. On tärkeää, että kehossa on tarpeeksi sitä, jotta nopeasti uusiutuvat iho, kynnet ja hiukset voivat hyvin. Foolihappo ehkäisee hiustenlähtöä ja voi myös estää hiusten harmaantumista. Lisätietoa.
  • Biotiini (engl. Biotin) on yksi tärkeimmistä komponenteista luonnollisessa hiusten valmistusprosessissa. Se on välttämätön ei pelkästään uusien hiusten kasvattamiseen, vaan myös ihon ja kynsien yleiseen kuntoon. Lisätietoa.
  • Jodi (engl. Iodine) voi vaikuttaa hiustenlähtöön, koska se vaikuttaa suoraan myös hiustuppeihin vaikuttavaan kilpirauhaseen. Hiustupet ovat herkkiä vahingoittumaan. Terveistä hiustupeista kasvaa paksuja, kiiltäviä ja terveitä hiuksia. Lisätietoa.
  • Sinkki (engl. Zinc). Sinkin puutteen tiedetään aiheuttavan hiustenlähtöä, koska ilman sitä ja muita vastaavia mineraaleja hiukset heikkenevät, murtuvat ja hiusten kasvu hidastuu. Sinkki edistää solujen uusiutumista, kudoskasvua ja rikkinäisten kudosten korjaantumista. Se ylläpitää myös hiustuppeihin kiinnittyneitä talirauhasia ja estää niiden pois tippumista.
  • Kupari (engl. Copper) edistää hemoglobiinin muodostumista verisoluissa ja auttaa punasoluja kuljettamaan happea. Jos ruokavalio ei sisällä tarpeeksi kuparia verenkierto ei saavuta lainkaan hiusjuuria. Kun hius ei saa tarpeeksi ravinteita, se kuolee ja putoaa.
  • Niasiini (engl. Niacin) on B3-vitamiini, jolla on verisuonia laajentava vaikutus. Sen uskotaan myös lisäävän päänahan verenkiertoa ja stimuloivan hiustenkasvua.
  • B6-vitamiinin uskotaan estävän hiustenlähtöä, koska se luo melaniinia, pigmenttiä, joka antaa hiuksille niiden värin.
  • Pantoteenihappo (engl. Pantothenic Acid) on B5-vitamiini, joka ehkäisee hiusten harmaantumista ja hiustenlähtöä.
  • Beta-sitosteroli on luonnollinen kasviuute, jota käytetään pysäyttämään hiustenlähtöä miehillä ja naisilla. Sillä on androgeenejä (mieshormoneja) estäviä ominaisuuksia. Suun kautta päivittäin nautittuna sen on huomattu olevan tehokkaimmillaan miehillä ja naisilla, jotka ovat vasta viime aikoina huomanneet merkkejä kaljuuntumisesta. Se on vähemmän tehokas heille, joilla hiustenlähtö on jatkunut vuosia.
  • Tauriini (engl. Taurine). Vuonna 2006 tehdyssä ranskalaistutkimuksessa huomattiin, että hiustuppiin laitettu tauriini lisäsi hiusten selviytymismahdollisuuksia in vitro (koeputkessa).
  • Pilocarpus jaborandin lehdet (engl. Jaborandi Leaves) vahvistavat hiuksia vaurioitumista ja tippumista vastaan. Edistää hiusten luonnollista kiiltoa.
  • Amerikkalainen ginsengjuuriuute (engl. American Ginseng Root Extract) on rohdos, jolla on paljon etuja. Se edistää stimulaatiota ja parantaa verenkiertoa. Lisäksi se poistaa hiustupista niitä tukkivia toksiineja.

Annostelu: 2 kapselia

Pakkaus sisältää: 120 kapselia

Foligain kapseleiden etiketti

Sisällysluettelo:

  • Sahapalmu-uute 320 mg (josta 25 % steroleita ja rasvahappoja)
  • Nokkosenlehtiuute (4:1) 300 mg
  • Neidonhiuspuu-uute (50:1) 100 mg
  • Beta-sitosteroli 100 mg
  • Tauriini 100 mg
  • Pilocarpus jaborandin lehdet 100 mg
  • Ginsengjuuriuute 50 mg
  • Niasiini 40 mg
  • B6-vitamiini 30 mg
  • Pantoteenihappo 30 mg
  • Sinkki 15 mg
  • Kupari 3 mg
  • Biotiini 1 mg
  • Foolihappo 0,2 mg
  • Jodi 0,15 mg

Tuote soveltuu vegaaneille ja se on gluteeniton.

Soveltuu: Kaikille hiustenlähtötyypeille, sekä miehille että naisille

Menetelmä: DHT-estäjä, tervettä hiusten kasvua edistävät ravinteet

Käyttäjien kokemuksia tuotteesta

Verkkokauppa Amazonissa Foligain-kapselit ovat saaneet arvosanan 3,4/5, mikä on hiustenlähtötuotteeksi verrattain korkea. Arvosana perustuu kuitenkin vain 17 arvosteluun, joista osa voi olla tekaistuja. Ohessa muutamia vapaasti käännettyjä positiivisia arvosteluja:

Arvosana 4/5: ”Ostin tämän tuotteen taistellakseni ohenevia hiuksia vastaan. Yksi purkki riittää kahdeksi kuukaudeksi, mikä ei ole lainkaan paha. Tabletit ovat aika isoja, joten niiden nieleminen voi olla hankalaa joillekin. Hiustuotteeksi olettaisi tässä olevan enemmän biotiinia, mutta yhdessä annoksessa on vain 150 mg, joten päätin täydentää sitä 5 000 mg biotiinilla.”

Arvosana 4/5: ”Muutama vuosi takaperin monet kaverit ja perheenjäsenet alkoivat sanomaan, että hiukseni näyttävät ohuemmilta ja alan kaljuuntumaan. Aluksi minua ei häirinnyt asia, mutta pidin pitkää tukkaa ja aloin huomaamaan paljon irtohiuksia tyynylläni herättyäni aamuisin. Ja jopa silloin, kun hieroin hiuksiani, niitä jäi käsiini. Silloin päätin antaa tableteille mahdollisuuden ja löydin Foligainin. Aloin käyttämään sitä kolme kuukautta sitten ja olen nyt käyttänyt kaksi purkillista. Nyt perheeni ja ystäväni ovat sanoneet, että hiukseni näyttävät paljon tuuheammilta. Annoin 4 tähteä, koska uskon, että jos lopetan tuotteen käytön hiuksistani tulee erittäin heikot ja ne lähtevät helposti. Luultavasti joudun käyttämään näitä loppuelämäni, mutta se ei haittaa, koska ne eivät ole kovin kalliita.”

Arvosana 4/5: ”Olen käyttänyt tuotetta 2 viikon ajan ja päänahkani on nyt paremmassa kunnossa. Hyvä DHT-estäjä, jaborandi terveille hiuksille, sitosteroli kolesterolille ja ginseng hyvinvoinnille. Toivottavasti tulokset ovat hyviä koko purkin jälkeen.”

Ja muutamia negatiivisia arvosteluja samasta lähteestä:

Arvosana 3/5: ”Mielestäni aivan liian isoja kapseleita kokonaisena nieltäväksi ja puolitettunakin vaikeita nielaista. Sitä toimiiko nämä vai ei on vaikea sanoa 60 kapselin jälkeen, mutta en aio ostaa lisää.”

Arvosana 2/5: ”Valitsin tämän arvosanan, koska ne eivät ole vielä toimineet. Kenties 120 kapselin jälkeen tilanne muuttuu, mutta ainakin vielä olen enimmäkseen pettynyt.”

Arvosana 1/5: ”Ei minkäänlaisia tuloksia kahden purkin jälkeen. 12 kuukautta käyttöä ilman tuloksia.”
 
Suomalaisten käyttäjien kokemuksia Suomi24-keskustelufoorumilta:
 
”Yhden purkillisen söin. En huomannut mitään vaikutusta, mutta tuote haisee todella voimakkaasti hevosen p-skalle, ihan oikeasti. Tabletit melko isoja, mutta sai nielaistua kokonaisena. Voi siitä silti olla hyötyä ainakin joillekin. Käytän muutenkin useita siinä olevia aineita eli jos et käytä niitä muissa valmisteissa, niin todennäköisemmin hyötyä.”
 
”Syön samalla Foligainen ”ihmepillereitä” joiden pitäisi pysäyttää hiustenlähtö, mutta en oikein jaksa uskoa tuohon. Noiden pillereiden haittana alkuun oli hieman väsynyt olo ja naaman tuli muutama iso patti jotka kuitenkin hävisi ajan kuluttua. Pillerit ovat myös jumalattoman kokoisia”

Arvostelu

Foligain Hair Loss Supplement (120 Capsules)

Foligain Hair Loss Supplement (120 kapselia)

Hinta noin 40 €
Valmistaja: Anagen Research
 
Plussat:
  • Sisältää useita väitettyjä DHT-blokkereita: sahapalmu, beta-sitosteroli, sinkki, nokkonen jne, jotka voivat hidastaa hiustenlähtöä.
  • Sisältää useita elimistön aineenvaihdunnan ja hyvinvoinnin kannalta positiivisia mineraaleja, kuten kupari ja jodi, joilla voi olla edullisia terveysvaikutuksia.
  • Sisältää useita vitamiineja: biotiini, folaatti (foolihappo), niasiini, pantoteenihappo, B6-vitamiini, jotka voivat edistää hiusten hyvinvointia ja kasvua.
  • Sisältää useita verenkiertoa parantavia ainesosia: neidonhiuspuu, kupari, niasiini ja ginseng.
  • Soveltuu sekä miesten että naisten käyttöön.
  • Yksi purkki riittää 2 kuukauden annoksiin.
  • Tuote on täysin kasvipohjainen ja gluteeniton.

Miinukset:

  • Kapselit kooltaan aika isoja ja voivat olla hankalia niellä joillekin.
  • Pahanmakuinen ja -hajuinen.
  • Ravintolisien todellisesta tehosta ei ole riittävästi näyttöä.

Yhteenveto:

Foligain-tableteissa on ravintolisistä luultavasti paras tai yksi parhaista mikstuureista DHT-estäjiä, ravinteita ja verenkiertoa edistäviä ainesosia, jotka voivat yhteisvaikutuksesta hidastaa perinnöllisen hiustenlähdön etenemistä sekä miehillä että naisilla. Tuote sisältää myös paljon kiistanalaisia ainesosia, joiden tehokkuudesta on vähän tai ei lainkaan tieteellistä näyttöä.

Ravintolisät eivät ole ihmelääkkeitä ja niihin kannattaa suhtautua aina varauksella. Vähintä mitä voit vaatia on, että tuotteen säännöllinen käyttö vahvistaa ihoa, hiuksia ja kynsiä, ja saa hiukset näyttämään kiiltävämmiltä, paksummilta, tuuheammilta ja terveemmiltä. Soveltuu käytettäväksi yhdessä muiden hoitomuotojen kanssa, eikä sillä ole tunnettuja sivuvaikutuksia.

Hinta ja ostopaikat

Yksi purkki maksaa reilu 30 euroa ja postikuluineenkin alle 40 euroa ja se riittää kahden kuukauden käyttöön.

Myyjä Hinta alkaen  
eBay.co.uk 32,22 € Osta täältä
Biovea.com 37,45 € Osta täältä
Amazon.co.uk 41,75 € Osta täältä

Hintatiedot kerätty 9/2015. Varmista oikeat hinnat myyjien sivuilta. Hinnat eivät sisällä mahdollisia toimituskuluja.

Ebaystä tai Amazonista tilattaessa varmista, että myyjä sijaitsee ja lähettää tuotteet EU:n talousalueelta, jolloin hintoihin ei lisätä arvonlisävero- tai tullimaksuja.

Päivitys: Kuten Ismo kommenteissa mainitsee, älkää tilatko lääkeaineita ETA-maiden ulkopuolelta!

Oletko kokeillut Foligain-ravintolisää hiustenlähtöön?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...

10 Anti-DHT-shampoota hiustenlähtöön

DHT eli dihydrotestosteroni on merkittävin miestyyppisen hiustenlähdön aiheuttaja. Mikäli haluat pysäyttää hiustenlähdön, suurimmassa osassa tapauksista sinun tulee vähentää päänahan DHT:tä.

DHT:tä estäviä shampoita eli niin sanottuja anti-DHT shampoita on markkinoilla suhteellisen paljon niin hiustenlähdöstä kärsiville miehille kuin naisillekin.

Sopivan Anti-DHT shampoon löytäminen ja vertailu voi olla hankalaa, koska shampoissa on paljon ainesosia ja vain osa niistä on DHT:tä blokkaavia ainesosia. Muutama tärkeä ainesosa, jota shampoista kannattaa etsiä on sahapalmu, nokkonen, atselaiinihappo ja kurpitsansiemenöljy.

Tässä artikkelissa arvioidaan muutamia suosituimpia tällä hetkellä markkinoilla olevia anti-DHT shampoita, jotka voivat estää DHT:tä.

1. Nizoral

Nizoral-shampoo

Nizoral-shampoo sisältää ketokonatsolia, joka on hiiva- ja sienitulehdusten hoitoon ja ehkäisyyn tarkoitettu lääkeaine. Shampoolla voidaan hoitaa päänahkaa ja muita ihoalueita esimerkiksi kasvoilla ja rinnassa.

Nizoralia käytettiin alunperin hilseen, psoriasiksen ja tali-ihottuman hoitoon, mutta sen huomattiin olevan tehokas hoito myös DHT:n estämiseen. Nizoral ei ole ihmelääke, mutta sen on osoitettu pysäyttävän hiustenlähtöä monilla. Sitä käytetään yleensä kompensoimaan minoksidiilin aiheuttamaa päänahan ärsytystä, kuivumista, kutinaa ja hilseilyä.

Käyttö: Levitä märkiin hiuksiin kolmesta viiteen kertaa viikossa tai jätä hiuksiin viideksi minuutiksi ja huuhtele.

Ainesosat: ketokonatsoli, natriumlauryylieetterisulfaatti, dinatriummonolauryyli, eetterisulfosuksinaatti, kookosrasvahapon  dietanoliamidi. hydrolysoitu eläinkollageeni, makrogoli  120, metyyliglukoosidioleaatti, natriumkloridi, kloorivetyhappo, imidurea, natriumhydroksidi, natriumerytrosiini (E127) ja puhdistettu vesi.

Arvio: Nizoralin pääainesosa on ketokonatsoli, joka tuhoaa hilsettä aiheuttavia sieniä. Se on myös jonkinasteinen DHT-estäjä.

Myynnissä apteekeissa ja verkkoapteekeissa.

2. Revivogen

Revivogen shampoo ja hoitoaine

Revivogen biopuhdistava shampoo täydentää hoitonesteen vaikutusta. Se puhdistaa hellävaraisesti päänahkaa ja poistaa DHT:tä sen pinnalta. Shampoo sisältää bioaktiivisia ainesosia, jotka ravitsevat, kosteuttavat ja parantavat hiusten ja päänahan kuntoa, sekä edistävät päänahan kuntoa ja hiusten kasvua.

Revivogen tuuheuttava hoitoaine elvyttää elottomia ja ohenevia hiuksia. Se kosteuttaa ja vahvistaa hiuskanavaa, tuuheuttaa hiuksia ja antaa niille kiiltoa. Hoitoaine sisältää luonnollisia proteiieja, jotka ympäröivät hiuskanavan ja antavat hiuksille ryhtiä. Yksittäisiä hiuksia vahvistamalla saadaan aikaan tuuheampi ulkonäkö.

Ainesosat: gammalinoleenihappo (GLA), alfalinoleenihappo (ALA), linolihappo, oleiinihappo, sinkki, sahapalmu-uute, beta-sitosteroli, prosyaniidin oligomeerit, atselaiinihappo, B6-vitamiini, sinkki ja sahapalmu-uute.

Arvio: Atseliaiinihappo ja sahapalmu ovat luultavasti parhaat tällä hetkellä tunnetut luonnolliset DHT-estäjät.

Osta Amazonista alkaen 21,60 € (360 ml).

3. Nioxin

Nioxin Hair System Kit, jossa shampoo, hoitoaine ja hoitoneste

Nioxin on yksi Yhdysvaltain myydyimmistä anti-DHT-shampoista. Tuotteesta on saatavilla kuusi erilaista 3-vaiheista hiustenhoitotuotetta, jotka kaikki sisältävät seuraavat tuotteet: Nioxin Cleanser (shampoo), Nioxin Scalp Therapy (hoitoaine) ja Nioxin Scalp Treatment (päänahan hoitoneste, joka jätetään hiuksiin pesun jälkeen).

Nioxin poistaa talia ja likaa hiustupeista auttaen ylläpitämään päänahassa terveellistä kasvuympäristöä terveille hiuksille. Siinä on myös ainesosia, jotka edistävät hiusten paksuutta ja terveyttä.

Ainesosat: Koentsyymi-A, pantoteenihappo (B5-vitamiini), pyridoksiini (B6-vitamiini), cyanocobalamiini, biotiini, foolihappo, niasiini, tiamiini HCI, ubikinoni (koentsyymi Q10), siankärsämö, kamomilla, teepensas, pomelo, kortteet, sekä monet muut kasviuutteet mukaan lukien sahapalmu.

Arvio: Nioxin sisältää paljon B-vitamiineja ja paljon kasviuutteita, jotka voivat olla hyödyllisiä hiustenlähdön torjumisessa, mutta esimerkiksi sahapalmu-uutetta siinä on hyvin vähän. Sisältää silmiä ja ihoa ärsyttävää natriumlauryylisulfaattia.

Tilaa Amazonista alkaen 17,80 € (300 ml).

4. Regenepure

RegenePure DR and RegenePure NT Combo

Regenepure on sulfaattivapaa hiustenlähtöshampoo, joka sopii niin miehille kuin naisillekin. Se sisältää runsaasti kliinisesti todistettuja ainesosia, jotka ravitsevat hiuksia ja päänahkaa. Tuotteen sisältämä ketokonatsoli estää DHT-tuotantoa, mikä aiheuttaa hiustenlähtöä.

Ainesosat: Ketokonatsoli, sahapalmu, emuöljy, niasiini (B3-vitamiini), kafeiini, B6-vitamiini, L-pantenoli, linoleenihappo, jojobaöljy ja sinkkioksidi.

  • Niasiini voi edistää päänahan verenkiertoa
  • Ketokonatsoli tuhoaa päänahan sieniä ja voi vähentää DHT:tä
  • Sahapalmu voi vähentää päänahan DHT:tä
  • Linoleenihappo voi estää DHT:tä
  • Emuöljy ehkäisee tulehduksia
  • Jojobaöljy voi edistää hiusten kasvua
  • Sinkki auttaa vähentämään sieniperäisiä tulehduksia

Osta Amazonista alkaen 22,50  € (237 ml).

5. Procerin

Procerin Scalp Therapy Shampoo for Thinning Hair

 

Procerin-shampoo sisältää luonnollisia ainesosia, jotka edistävät tervettä päänahkaa ja varmistaa hiuksille parhaat mahdolliset kasvuolosuhteet.

Se poistaa luonnollisesti ja hellävaraisesti DHT:tä ja puhdistaa päänahkaa. Ei sisällä natriumlauryylisulfaatti tai parabeeneja.

Ainesosat: Puhdistettu vesi, natrium-olefiinisulfonaatti, sodium coco sulfate (SCS), kokamidopropyylibetaiini, cocamide MEA, guarhydroksipropyylitrimoniumkloridi, pantenoli, öljypuun lehtiuute, glykolidistearaatti, mandariiniöljy, appelsiinituoksu, fenoksietanoli, tokoferoli ja kaliumsorbaatti.

Osta Amazonista alkaen 18,00 € (237 ml).

6. Groganics

Groganics DHT Blocker System

Groganics Deep Freeze Follicle Cleanser Shampoo on DHT:tä estävä shampoo, jonka luonnollisia pääainesosia ovat Brasilian Amazonilta saatavat sahapalmu, nokkosen lehdet ja sheavoi.

Tämä tuote poistaa DHT:tä, puhdistaa hiustuppeja ja luo tilaa uusien terveiden hiusten kasvulle. Tunnet viileän tunteen, kun aineet hyytyvät ja estävät DHT:tä. Jatkuvassa käytössä hiuksesi kasvavat paksummiksi ja vahvemmiksi.

Arvio: Sisältää sahapalmua ja nokkosta, joten voi estää DHT:tä. Tuote on myös edullinen, mutta yksi sen pääainesosista on kiistanalainen ammoniumlauryylisulfaatti.

Osta Amazonista alkaen 8,70 € (237 ml).

7. Revita

Revita-shampoo

Revita on ainoa shampoo, jossa yhdistyvät anti-DHT-toiminnot, antioksidantit ja tulehduksia ehkäisevät ominaisuudet.

Revita kasvattaa hiusten läpimittaa, puhdistaa päänahkaa ja jättää hiukset pehmeiksi ja miellyttävän tuoksuisiksi. Riippumatta siitä miten pitkälle hiustenlähtö on edennyt, päivittäin käytettynä se edistää päänahan elinvoimaisuutta, ylläpitää hiusten laatua ja stimuloi uusien hiuksien kasvua.

Ainesosat: Kafeiini, ketokonatsoli, omenansiemenuute, rooibos-kasvin lehdet, omenapolyfenolit (prosyanidi B1), karnitiini HCI ja MSM.

Arvio: Laadukkaat ainesosat, joista omenapolyfenolit voivat lisätä verenkiertoa ja rooibos estää DHT:n muodostumista. Lisäksi ketokonatsoli ehkäisee hilseilyä. Varsinaisia anti-DHT-ainesosia on vähän ja tuotteena melko kallis.

Osta Amazonista alkaen 16,20 € (180 ml).

8. Pura d’Or

Pura d'Or Argan Oil Premium Organic Shampoo

Pura D’or orgaaninen arganöljy-hiustenlähtöshampoo estää hiustenlähtöä, vahvistaa hiuksia peräti 12 DHT-blokkaajalla, lisää tuuheutta ja sisältää hiusten kasvus edistäviä vitamiineja. Ei sisällä parabeeneja, SLS:ää tai muita haitallisia kemikaaleja.

  • Pantentoitu DHT:tä estävien ainesosien sekoitus
  • Teepuun öljy saattaa auttaa pitämään päänahan huokoset avoimina
  • Sisältää nokkosuutetta, sahapalmua, pygeum-puun uutetta, kurpitsansiemenöljyä ja vihreä tee -uutetta, jotka voivat estää DHT:tä.
  • Sisältää biotiinia, rosmariiniöljyä sekä B- ja E-vitamiineja, jotka edistävät hiusten terveyttä
  • Sisältää he shou wu -yrttiä, joka voi edistää hiusten kasvua
  • Sisältää niasiinia, joka voi lisätä päänahan verenkiertoa
  • Sisältää sinkkiä, joka voi auttaa tuhoamaan hilsettä aiheuttavia sieniä

Arvio: Sisältää enemmän tunnettuja DHT-estäjiä kuin mikään toinen shampoo. On myös Amazonin myydyin hiustenlähtötuote jo vuodesta 2012!

Osta Amazonista alkaen 21,40 € (473 ml).

9. HairGenesis

HairGenesis

HairGenesis Trichoceutical on hiuspohjaa elvyttävä shampoo, joka on suunniteltu tulehtuneen hiusjuuren elähdyttämiseen.

Ainesosat: deionisoitu vesi, natriumlauretisulfaatti, kokamidopropyylibetaiini, cocamide dea, glykolistearaatti, hydrolysoidut glykosaminoglykaanit, hydrolysoitu vehnäproteiini, sahapalmu-uute (LSESr), l-karnitiini, beta-sitosteroli, R-tioktaanihappo, purasruohoöljy, iltahelokkiöljy, Afrikan kirsikkapuun kuoriuute, Camellia Oleifera -uute, biotiini, fenoksietanoli, sitruunahappo, natriumkloridi, metyyliparabeeni, probyyliparabeeni, tuoksut, FD&C Yellow #6, FD&C Blue#1.

  • Sahapalmu voi estää DHT:n toimintaa hiustupeissa

Yhteenveto

Tarjolla on monenlaisia uuteen anti-DHT -ajatteluun perustuvia shampoita, hoitoaineita ja muita paikallishoitoja.

Useimpien anti-DHT-ainesosien, kuten sahapalmun, tehokkuus paikallisessa käytössä on kiistanalainen, koska niitä on tutkittu hyvin vähän. Jopa se kulkeutuvat ainesosat edes päänahkaan ja hiustuppeihin on joidenkin asiantuntijoiden mielestä epävarmaa.

Mikäli haluat kuitenkin yrittää voimistaa lääkehoitojen tehoa, kannattaa valita DHT:n estämiseen tarkoitettu, korkealaatuinen shampoo. Monia tuotteita markkinoidaan DHT-estäjinä, mutta ne sisältävät niin vähän vaikuttavaa ainetta, että niiden teho on minimaalinen.

Ennen ostamista kannattaa selvittää:

  • Mitkä ovat tuotteen vaikuttavat ainesosat?
  • Mikä vaikuttavien aineiden oletettu vaikutus on?
  • Mihin oletettu vaikutus perustuu (esim. tutkimukset)?

Mikäli lääkehoitosi on minoksidiili (esim. Rogaine) ja sen käytöstä seuraa päänahan kutinaa tai hilseilyä, kannattaa valita ketokonatsolia sisältävä shampoo, kuten apteekeissa myytävä Nizoral.

Myös tuloksia kannattaa seurata. Mikäli näyttää, että et ole saavuttanut tuotteella minkäänlaisia tuloksia useamman kuukauden käytön jälkeenkään, lopeta käyttö tai vaihda tuotetta. Useimmille päänahan puhtaana pitämiseen riittää edullisempi tavallinen shampoo.

Mitä anti-DHT-shampoota käytät?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...

Voiko sahapalmun avulla pysäyttää hiustenlähdön?

Kysymys: Olen lukenut, että sahapalmu-uutteen avulla voi pysäyttää hiustenlähdön. Onko väitteissä perää?

Sahapalmu (myös Serenoa repens, kääpiöpalmu tai Sabal-palmu) on Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva rohdoskasvi. Se tunnetaan myös monilla muilla nimillä, kuten Sabal serrulatum, joka on yhä yleisesti käytössä vaihtoehtoisessa lääketieteessä. Kasvi on saanut nimensä sahalaitaisista lehdistään, ja se tuottaa valkoisia kukkia.

sahapalmu luonnossa
Sahapalmu (Serenoa repens) luonnossa

Sahapalmu on pieni palmu, joka kasvaa noin 2-3 metrin korkuiseksi. Sen runko on rönsyilevä ja se kasvaa pääasiassa hiekkaisilla rannikkoalueilla, usein mänty- tai lehtimetsien aluskasvillisuutena. Se kasvattaa harvoin pystyyn kasvavia varsia tai runkoja. Sahapalmu on kotoisin Yhdysvaltain kaakkoisosista, ja sitä esiintyy pääasiassa Atlantin rannikolla Georgian ja Floridan osavaltioiden alueilla.

Sahapalmun kypsiä siemeniä
Sahapalmun kypsiä siemeniä

Sahapalmun salaisuuden uskotaan piilevän kasvin keltaisissa marjoissa, jotka kypsyttyään muuttuvat ruskeiksi tai mustiksi. Kerätyt marjat kuivatetaan ja niitä käytetään lääketieteessä.

Sahapalmu sisältää runsaasti rasvahappoja ja fytosteroleja. Sitä on käytetty kansanlääketieteessä ja vaihtoehtoisessa lääketieteessä useisiin vaivoihin, kuten hyvänlaatuiseen eturauhasen liikakasvuun. Intiaanit käyttivät sitä muun muassa virtsaamisvaivoihin ja sukupuolielimiin vaikuttaviin vaivoihin. Modernit kliiniset tutkimukset ovat osoittaneet, että se ei kuitenkaan ole lumelääkettä tehokkaampi.

Ehkäiseekö sahapalmu hiustenlähtöä?

Sahapalmusta valmistetuilla uutteilla on havaittu olevan suotuisa vaikutus hyvälaatuisen eturauhasen liikakasvun oireisiin, kuten rakon epätäydelliseen tyhjentymiseen, jatkuvaan virtsaamistarpeeseen ja virtsasuihkun heikkouteen. Sahapalmu on hyväksytty hyvänlaatuisen eturauhasen liikakasvun hoitomuodoksi useissa Euroopan maissa ja Uudessa-Seelannissa. Pohjois-Amerikassa sahapalmua pidetään vaihtoehtoisena hoitomuotona.

Kun sahapalmu-uutteella havaittiin olevan suotuisa vaikutus eturauhasen liikakasvun oireisiin, tutkijat toivoivat, että se voisi hidastaa myös hiustenlähtöä tai pysäyttää sen kokonaan. Sahapalmun sisältämät komponentit nimittäin estävät entsyymejä samalla tavalla kuin hiustenlähtöön tarkoitetut reseptilääkkeetkin.

Joissakin alustavissa tutkimuksissa sahapalmua on tutkittu hiustenlähdön hoitomuotona.

Vuonna 2012 julkaistussa tutkimuksessa (pdf) sahapalmun tehokkuutta androgeenisen alopecian hoitomuotona verrattiin tällä hetkellä tehokkaimpaan tunnettuun hoitomuotoon, finasteridiin.

Tutkimuksessa oletettiin, että sahapalmu saattaa estää 5-alfa-reduktaasia, eli toimia samoin kuin finasteridi. Estämällä 5-alfa-reduktaasi (5AR), se voi estää samalla kehon testosteronia muuttumasta dihydrotestosteroniksi (DHT). Se on nykytiedon valossa tärkein miestyyppisen hiustenlähdön aiheuttaja – molekyyli, joka saa hiustupet kutistumaan siten, että ne eivät enää tuota uusia terveitä hiuksia.

Tutkimukseen osallistui 100 miestä, joilla oli todettu lievästä kohtuullinen androgeeninen alopecia. Tutkimusryhmä jaettiin kahteen, joista toinen ryhmä sai päivittäin 320 milligrammaa sahapalmua ja toinen ryhmä 1 milligramman finasteridia.

Yli kahden vuoden seurannan jälkeen tutkijat totesivat, että noin 38 prosentilla sahapalmua saaneista hiustenlähtö oli vähentynyt, verrattuna 68 prosenttiin finasteridia saaneista.

Tutkijat päättelivät, että molemmat hoitomuodot saattavat olla toimivia, mutta finasteridi oli tehokkaampi. Lisäksi he panivat merkille, että mitä pidemmälle hiustenlähtö oli edennyt, sitä epätodennäköisemmin sahapalmu tehosi siihen.

Sahapalmulla voi olla myös tulehduksia estäviä vaikutuksia kehossamme, jolloin se saattaisi suojata muiltakin hiustenlähdön aiheuttajilta.

Vaikka sahapalmu saattaa estää 5-alfa-reduktaasia, NCCIH:n mukaan sillä ei ole riittävästi tieteellistä näyttöä minkään terveydentilan hoitamiseen.

Hiustenlähdön hoitomuotona sitä on tutkittu vain vähän ja sen suosiota ovat siivittäneet lähinnä sen oletettu vaikutus, ei niinkään tieteelliset näytöt.

Sivuvaikutukset

Sahapalmua pidetään yhtenä tämän hetken lupaavimmista luonnollisista DHT-estäjistä, koska se saattaa estää 5-alfa-reduktaasia.

Sahapalmun ja muiden mahdollisten DHT-estäjien ongelma on, että ne eivät estä vain 5AR-entsyymejä, vaan kymmeniä muita kehossamme olevia samankaltaisen rakenteen omaavia entsyymejä. Osalla näistä entsyymeistä on muita tärkeitä tehtäviä, kuten hedelmällisyyden ylläpitäminen, sokerien pilkkominen ja maksan terveyden ylläpitäminen.

Kuten muillakin rohdosvalmisteilla, myös sahapalmun käyttöön liittyy mahdollisia sivuvaikutuksia. Yleisimpiä sivuvaikutuksia ovat vatsakipu, ummetus, ripuli, pahoinvointi, pahanhajuinen hengitys ja oksentelu. Jotkut voivat kokea myös erektiohäiriöitä, rintojen arkuutta ja muutoksia seksuaalisessa haluissaan.

Joissakin tapauksissa on mainittu lisäksi maksa- ja haimatulehduksia, päänsärkyä, huimausta, unettomuutta, masennusta, hengitysvaikeuksia, lihaskipua, korkeaa verenpainetta, rintakipua, rytmihäiriöitä ja muita, mutta näiden oireiden yhteyttä sahapalmuun ei ole voitu varmistaa.

Sahapalmun käyttö

Sahapalmua on saatavana monenlaisina valmisteina, kuten:

  • Kokonaiset kuivatut marjat
  • Tabletit
  • Nestemäiset uutteet
  • Jauhemaiset kapselit
  • Tee (luultavasti tehoton, koska sahapalmun vaikuttava aine liukenee veteen)
  • Ravintolisät
  • Hiustenhoitotuotteet, kuten shampoot ja hoitoaineet

Koska tutkijat eivät ole vedenpitävästi osoittaneet sahapalmun ehkäisevän hiustenlähtöä, suositusannostelua ei ole. Aiemmin mainitussa tutkimuksessa osallistujat nauttivat sahapalmua päivittäin 320 milligrammaa. Ennen uuden lisäravinteen käyttämistä, on tärkeää konsultoida lääkäriä, jotta voit olla varma sen turvallisuudesta ja oikeasta annostuksesta.

Sahapalmua ei suositella alle 12-vuotiaille lapsille, koska se voi vaikuttaa mies- ja naishormonien aineenvaihduntaan. Sahapalmua ei saa käyttää raskauden tai imetyksen aikana, koska sen vaikutuksia sikiöihin ja vauvoihin ei ole tutkittu. Sahapalmu-uute voi hidastaa veren hyytymistä, mikä voi johtaa liialliseen verenvuotoon ennen ja jälkeen kirurgisten leikkausten. Veren hyytymisnopeus normalisoituu, kun tuotteen käyttö lopetetaan.

Jos aiot kokeilla sahapalmua hiustenlähtöön, helpoimmin löydät varmasti kapseleita, joka on myös ainoa toistaiseksi tutkittu muoto.

Solgar Sahapalmu 520 mg

Solgar SahapalmuAikuisille tarkoitettu ravintolisä, joka on valmistettu sahapalmun marjauutteesta ja -jauheesta. Valmisteen vaikuttavia aineita ovat rasvahapot ja kasvisterolit, joista tärkeimpänä beetasitosteroli.

Solgar Sahapalmun kasvisterolit estävät testosteronin muuttumista dihydrotestosteroliksi (DHT). DHT pienentää hiusten karvatuppeja ja sitä pidetään tärkeimpänä yksittäisenä miestyyppisen hiustenlähdön aiheuttajana.

Solgarin Sahapalmu ei sisällä gluteenia, vehnää, maitoa, soijaa, hiivaa, säilöntäaineita tai keinotekoisia makeutusaineita. Se sopii myös vegetaristeille ja vegaaneille.

Yksi kapseli sisältää 300 mg sahapalmun marjauutetta (serenoa repens) ja 220 mg sahapalmun marjajauhetta (serenoa repens). Purkki sisältää 100 kapselia. Annotus: yksi kapseli päivässä ruokailun jälkeen.

Tuotetta myydään Hyvinvoinnin Tavaratalossa. Yhden purkin hinta on noin 44,00 €.

Urisan Prosta

Urisan Prosta

Yli 40-vuotiaille miehille ja naisille tarkoitettu, Suomessa valmistettu ravintolisä, joka sisältää 320 mg sahapalmu-uutetta (serenoa repens) sekä 500 mg toista potentiaalista 5-alfa-reduktaasin estäjää: kurpitsansiemenuutetta (cucurbita pepo L.).

Uutteet sisältävät hyviä rasvahappoja ja kasvisteroleja. Ei eläinperäisiä ainesosia. Laktoositon, hiivaton ja makeuttamaton. Purkki sisältää 60 tablettia. Annotus 2 tablettia päivässä.

Ei suositella raskaana oleville tai imettäville. Ei käytettäväksi verenohennuslääkkeiden tai hormonilääkityksen rinnalla. Ei henkilöille, joilla on maksan tai munuaisten vajaatoimintaa.

Tuotetta myydään Hyvinvoinnin Tavaratalossa. Yhden purkin hinta tällä hetkellä 22,00 €.

Artikkelikuva: Katja Schulz, Flickr.