L’Oreal aikoo pysäyttää hiustenlähdön 3D-tulostetuilla hiustupeilla

L'Oreal uskoo, että hiustuppeja voitaisiin biotulostaa

3D-teknologia tarjoaa jatkuvasti uusia innovaatioita, joista yksi mielenkiintoisimmista on 3D-biotulostus. 3D-tulostuksen kaltaisella menetelmällä luotuja hiustuppeja voidaan jonain päivänä mahdollisesti käyttää istutteina, väittää kosmetiikkajätti L’Oreal.

L’Oreal on aloittanut yhteistyön ranskalaisen Poietis-biotekniikkayrityksen kanssa, joka on kehittänyt lasertulostuksen muotoa solurakenteiden tulostamiseen.

Hiustuppeja ei ole aikaisemmin luotu tällä tavoin ja yritykset uskovat, että ensimmäisiä tuloksia saadaan aikaisintaan kolmen vuoden päästä. 3D-tulostettua ihoa tuotekehityksessään jo käyttävä L’Oreal on luonnollisesti optimistinen:

”Jos onnistumme biotulostamaan hiusfollikkelin, laajennamme tietämystämme sekä hiusten biologiasta ja kasvusta että hiustenlähdöstä”, L’Orealin tutkimus- ja innovaatio-osaston johtaja Jose Cotovio kertoi BBC:lle.

Aluksi biotulostettuja hiustuppeja voitaisiin käyttää uusien tuotteiden testaamiseen.

”Hiustenlähtö on joillekin hyvin tunnepitoista ja ahdistavaa – mikäli kykenemme löytämään ainesosia, jotka toimivat sitä vastaan, se tulee olemaan iso vallankumous.”

Cotovion mukaan seuraava askel olisi selvittää voidaanko hiustuppeja istuttaa.

Tekniikka hyödyntää Poietisin luomaa laser-avusteista biotulostusmenetelmää. Prosessi alkaa digitaalisen kartan luomisella, jossa selvitetään mihin elävät solut ja muut kudokset tulisi asettaa halutun biologisen rakenteen luomiseksi. Siinä otetaan myös huomioon, miten solujen odotetaan kasvavan ajan mittaan.

Kartta muutetaan tulostimien ymmärtämään muotoon, jotta se voi aloittaa solupohjaisen ”biomusteen” kerrostamisen pisara kerrallaan. Tulostusprosessiin liittyy peilin kautta linssin läpi toimiva pulssilaser, joka asettaa biomusteen paikalleen pisaroittain. Prosessissa luodaan noin 10 000 mikropisaraa sekunnissa. Tuloksena syntyvä orgaaninen kudos tarvitsee aikaa ennen kuin hiustupet ovat valmiita kasvamaan.

Poietis kertoo, että se on jo käyttänyt tekniikkaa ruston ja muiden elinkelpoisten solulinjojen muodostamiseen.

Yhden 1 cm pitkän ja 0,5 mm leveän ihonpalasen tulostaminen kestää noin 10 minuuttia. Koska hiustupet ovat monimutkaisia ja koostuvat 15 erilaisesta solurakenteesta, niiden tulostamiseen menee todennäköisesti pidempään.

Poietis ei ole ainoa biotulostusalan yhtiöistä, mutta suurin osa muista käyttää tulostukseen laserin sijasta ekstruusiota, jossa biomuste työnnetään eräänlaisen suuttimen läpi. Poietiksen mukaan lasertulostus rasittaa eloperäistä ainesta vähemmän, jolloin riski sen vahingoittumiseen on pienempi.

Yhtiön toimitusjohtaja Fabien Guillemot myöntää, että hiusfollikkelin tulostaminen tulee olemaan haastavaa.

”Se on monimutkaisin kaikista biotulostusprojekteista, mitä meillä on ollut.”

BBC:n mukaan hiustenlähtöön tukea ja neuvoja antavalla hyväntekeväisyysjärjestö Alopecia UK:lla oli keksinnöstä ristiriitaiset tunteet.

”On rohkaisevaa, että L’Orealin kaltaiset yritykset panostavat teknologiaan, joka voisi auttaa hiustenlähdöstä kärsiviä tulevaisuudessa. Mielestämme on liian aikaista olla innoissaan ja tässä vaihessa on epäselvää voitaisiinko teknologiaa käyttää kaikenlaisiin hiustenlähdön tyyppeihin”, kommentoi Alopecia UK:n tiedottaja Amy Johnson.

”Ottaen huomioon nykyisten hiustensiirtotekniikoiden hinnan, kuinka monella hiustenlähdön kanssa taistelevalla olisi realistisesti varaa uuden teknologian mahdollisesti mukanaan tuomiin hoitoihin? Seuraamme tätä kuitenkin suurella mielenkiinnolla”, hän jatkaa.

Lähde: BBC, Kuva: L’Oreal

Pälvikaljuun löytyi lääke?

Columbia University Medical Centerin (CUMC) tutkijat julkaisivat syyskuussa 2016 Journal of Clinic Investigation/Insight (JCI) -julkaisussa alustavat tutkimustulokset, jotka vaikuttavat lupaavilta. Tutkimuksessa 12 kohtalaisesta tai vaikeasta pälvikaljusta kärsivälle potilaalle annettiin ruxolitnib-nimistä JAK-estäjää. Kuten aiemmatkin eläin- ja ihmistutkimukset ovat osoittaneet, lääkkeellä on miltei ihmeellisiä kykyjä kasvattaa pudoenneita hiuksia takaisin. Tutkimustulosten mukaan 75 prosenttia potilasta sai lääkkeen avulla yli 90 prosenttia hiuksistaan takaisin 3-6 kuukautta kestäneen tutkimuksen aikana.

”Vaikka tutkimus oli pieni, se tarjoaa merkittäviä todisteita siitä, että JAK-estäjät saattavat olla ensimmäinen tehokas hoito pälvikaljuuun (alopecia areata)”, sanoi tutkimuksen johtaja, apulaisprofessori, CUMC:n kliinisen ihotautiyksikön johtaja ja dermatologi Julian Mackay-Wiggan. ”Tämä on rohkaiseva uutinen potilaille, jotka taistelevat tämän sairauden aiheuttamien fyysisten ja emotionaalisten vaikutusten kanssa.”

Vaikka tulokset ovatkin rohkaisevia, lääkkeeseen liittyy useita epävarmuustekijöitä. Ensinnäkin sen tarjoama ”hoito” oli usein väliaikainen. Kun potilaat lopettivat lääkkeen ottamisen, kolmannes heistä alkoi jälleen menettämään hiuksiaan – joskaan ei samassa määrin kuin ennen hoitojen aloittamista. Toisessa myös JCI:ssä julkaistussa tutkimuksessa seurattiin toista JAK-estäjää (tofacitinib), joka ei osoittautunut yhtä tehokkaaksi. Tutkimukseen osallistuneista 66 potilaasta noin kolmannes koki vähintään 50 prosentin parannusta lääkkeen ottamisen aikana, mutta reilun 8 viikon jälkeen hoitojen jälkeen kaikki olivat alkaneet menettämään jälleen hiuksiaan.

”Tulokset viittaavat siihen, että hoito lievittää oireita kohtalaisesta tai vaikeasta pälvikaljusta kärsivillä, mutta ylläpitohoito saattaa olla tarpeen”, Mackay-Wiggan sanoi.

Potilaat sietivät molempia lääkkeitä hyvin. Lääkkeillä ei osoittaunut olevan vakavia sivuvaikutuksia, mutta lievempiä kylläkin. Ne heikensivät potilaiden immuunijärjestelmää ja sai ihmiset sairastumaan helpommin.

Molempien hoitojen valitettava kompastuskivi on, että ne eivät vaikuta suurimpaan osaan hiustenlähdöstä kärsiviä. Pälvikalju on autoimmuunisairaus, jossa keho ei tunnista omia solujaan ja alkaa tuhoamaan kudoksia. Pälvikaljuudessa hiustenlähtö johtuu eri mekanismeista, kuin yleisimmässä hiustenlähdön aiheuttajassa – androgeneettisessä hiustenlähdössä eli mies- ja naistyyppisessä hiustenlähdössä. Vaikka uudet pälvikaljuuteen tarkoitetut lääkkeet saattavat vaatia ylläpitohoitoa, ne voivat olla lahja pälvikaljusta kärsiville.

Mackay-Wiggan ja hänen tutkijaryhmänsä pyrkivät seuraavaksi selvittämään ketkä potilaista reagoivat hoitoon ja ketkä eivät. He aikovat testata JAK-estäjiä lähitulevaisuudessa myös perinnölliseen miestyyppiseen hiustenlähtöön ja muihin hiustenlähtösairauksiin.

”Oletamme, että JAK-estäjät ovat laajalti hyödyllisiä monissa hiustenlähdön muodoissa. Oletus perustuu niiden toimintamekanismeihin sekä hiusfollikkeleissa että immuunijärjestelmän soluissa”, kertoo toinen tutkijoista Angela M. Christiano.

JAK-estäjät ovat suhteellisen uusi lääkeryhmä, joka on hyväksytty hoitomuodoksi luuytimen syöpään ja nivelreumaan. Jäämme odottamaan josko ne voivat johtaa myös toimivaksi hiustenlähdön lääkkeeksi.

Lähteet: Medical Daily, JCI.

Proteiinipirtelöt vauhdittavat hiustenlähtöä?

kuntosaliharjoittelu

Aktiivisesti treenaavat miehet saattavat tahattomasti nopeuttaa omaa hiustenlähtöään. Asiantuntijoiden mukaan painojen nostelu salilla voi olla avainroolissa väistyvässä hiusrajassa – erityisesti yhdistettynä suosittujen proteiinijauheiden käyttöön.

Teoria perustuu oletukseen, jonka mukaan nämä kaksi tekijää nostavat kehon testosteroni- ja dihydrotestosteronitasoja (DHT), joita pidetään pääsyinä hiustenlähtöön. Osa kehon testosteronista muuttuu luonnollisesti DHT:ksi, joka kiinnittyy hiustuppien reseptorisoluihin ja estää tärkeiden ravinteiden imeytymisen niihin. Ajan myötä DHT saa hiustupet kutistumaan ja hiuksen surkastumaan, kunnes hius kuolee kokonaan.

Aktiiviset kuntoilijat altistavat itsensä isommille määrille DHT:tä, joten heidän riskinsä aikaistuneeseen hiusten karisemiseen ja pois putoamiseen voi olla suurempi.

”Proteiinipirtelöt sisältävät usein kasvuhormoneja, kuten kreatiinia ja DHEA:ta, jotka eivät vain lisää lihasmassaa, vaan nostavat myös veren testosteronitasoja”, hiustensiirtokirurgi Thomy Kouremada-Zioga kertoo Daily Expressille.

”Testosteroni tuottaa DHT-nimistä kemikaalia, joka vaikuttaa kaljuuntumiseen, kun hiustupet altistuvat sille liikaa. Valitettavasti monet miehet eivät ole tästä tietoisia ennen kuin hiustenlähtö on jo selvästi näkyvää.”

Ikävä sivuvaikutus voitasiin välttää vaihtamalla painojen nostelu peruskestävyysharjoitteluun (cardio) ja jättämällä proteiinipirtelöt pois.

Hiustenlähtöongelma koskee vain heitä, jotka kärsivät perinnöllisestä miestyyppisestä hiustenlähdöstä.

”On tärkeää erottaa syy ja seuraus. Proteiinipirtelöt eivät aiheuta hiustenlähtöä. Mutta ne voivat nopeuttaa sitä heillä, jotka kärsivät miestyyppisestä kaljuuntumisesta.”

Kouremada-Ziogan vinkki on jättää proteiinipirtelöt väliin ja hankkia proteiini proteiinipitoisesta ruoasta, kuten kanasta, kalasta ja kananmunista. Vaikka vaurioituneet hiustupet eivät välttämättä palaudu, hiustenlähtö hidastuu takaisin normaalille tasolle. Myös kestävyysurheilu voi vähentää veren DHT-pitoisuuksia.

Suomalaisasiantuntija kiistää

Kalevan haastattelema terveysliikunnan professori ja liikuntalääketieteen erikoislääkäri Olli J. Heinonen kiistää väitteet, joiden mukaan palautusjuomat aiheuttaisivat hiustenlähtöä.

Heinosen mukaan Suomessa myytävät palautusjuomat eivät sisällä kasvuhormoneja ja lihasmassan lisäämiseen käytetyllä kreatiinilla ei ole vaikutusta hormonieritykseen.

Professorin mukaan kasvuhormoneja ei ole edes hyödyllistä nauttia suun kautta, sillä ne hajoavat ruoansulatuskanavassa. Hänen mukaansa kasvuhormonit ovat lisäksi niin kalliita, ettei niitä käytetä palautusjuomissa. DHEA-hormoni on Suomessa reseptilääke, joten kyseistä hormonia ei niihin lain mukaankaan saisi lisätä.

Heinosen mukaan palautusjuomat eivät aiheuta kaljuuntumista, vaan perinnöllinen taipumus sille. Hänen mukaansa kaikki kova harjoittelu laskee lyhyeksi aikaa hieman kehon testosteronipitoisuutta, kunnes se palaa muutaman päivän kuluessa ennalleen. 

Noin 95 prosenttia miestyyppisestä hiustenlähdöstä johtuu perinnöllisistä syistä. Kliiniset tutkimukset ovat osoittaneet, että perinnöllistä hiustenlähtöön tehoaa toistaiseksi vain kaksi lääkettä: minoksidiili ja finasteridi.

Minoksidiili kehitettiin alunperin verenohennuslääkkeeksi, mutta sen huomattiin tehoavan myös perinnölliseen hiustenlähtöön. Siihen pohjautuvat lääkkeet, kuten Rogaine, Foligain ja Spectral, ehkäisevät hiustenlähdön etenemistä melko hyvin ja voivat kasvattaa uusia hiuksia joillakin potilaista.

Finasteridi puolestaan on suun kautta tablettina nautittava reseptilääke, joka vähentää DHT:tä estämällä 5-alfa-reduktaasia. Sitä käytettiin alunperin eturauhasen hyvänlaatuisen liikakasvun hoitoon, mikä johtuu myös usein kohonneista DHT-pitoisuuksista. Finasteridilääkkeillä, kuten Propecia ja Gefina, on useita tunnettuja sivuvaikutuksia, mutta valmistajan mukaan ne vaikuttavat vain 2 prosenttiin käyttäjistä.

Nykyään yhä useammat turvautuvat kirurgisiin hiustensiirtoihin, joiden tekniikka on kehittynyt viimeisten vuosien aikana valtavasti. Myös niin sanotut PRP-plasmahoidot (Platelet Rich Plasma) ovat yleistyneet.

Lisätietoa ja lähteet: Daily Mail, AskMen, Parent Herald. Kuva: Pixabay.

Toimiiko Vivèse Senso Duo Oil hiustenlähtöön?

Vivèse Senso Duo Oil

Vivèse Senso Duo Oil on aggressiivisesti mainostava ”hiustenkasvua stimuloiva öljy”, jonka väitetään parantavan ”hiustenkasvua kaksivaiheisesti vahvistaen karvatuppeja ja ehkäisevän hiustenlähtöä”. Onko väitteissä perää ja toimiiko tuote oikeasti?

Vivèse Senso Duolla näyttäisi olevan kymmeniä eri nettisivustoja, mutta tarkastellaan nyt näitä kahta suomenkielistä lähdettä: fi.sensoduo.eu ja fi.vivesesensoduo.org (Edit: molemmat lähteet poistuneet verkosta).

Tuotteen väittämät ovat:

  • Tekee lopun kaljuuntumisesta ja hiustenlähdöstä jopa 12 viikossa
  • 1800 uutta hiusta jo kuudessa viikossa
  • Terveet, sileät ja kosteutetut hiukset
  • Viivästyttää harmaita hiuksia
  • Ehkäisee kaksihaaraisten syntymistä
  • Kiihdyttää hiustenkasvua 4 sentillä

Kuullostaa liian hyvältä ollakseen totta, eikö?

Mihin Vivèse Senso Duo Oilin oletettu vaikutus perustuu?

Vivèse Senso Duo Oil sisältää eteerisiä öljyjä ja luonnollisia ainesosia.

Tuotteen sisällysluettelon mukaiset ainesosat ovat:

  • Nanoteknologiaan perustuva vitamiiniratkaisu
  • Vehnäuute
  • Soijauute
  • Kameliauute
  • Kofeiini
  • Baikalia kilpirauhaselle
  • Ruususiemenöljy
  • Arginiini
  • Kurpitsansiemenöljy
  • Rosmariiniöljy
  • Kookosöljy

Positiivista tuotteen koostumuksessa on, että sen sisältämät ainesosat todellakin ovat luonnollisia, mutta luonnollisuus ei tarkoita, että ne olisivat tehokkaita tai välttämättä edes turvallisia.

Ongelma on, ettei mikään Vivèse Senso Duon ainesosista vaikuta nykytiedon valossa millään tavoin perinnölliseen hiustenlähtöön. Poikkeuksena niistä on vain kurpitsansiemenöljy, jonka tiedetään ehkäisevän hiustenlähtöä joillakin miehillä sisäisesti nautittuna.

Valmistaja ei myöskään esitä mitään tutkimuksia väitteidensä tueksi.

Perinnöllinen hiustenlähtö

Yli 95 prosenttia miesten ja naisten hiustenlähdöstä johtuu perinnöllisestä miestyyppisestä kaljuuntumisesta (androgenetic alopecia), johon on vain kaksi virallisesti hyväksyttyä lääkettä: reseptivapaa topikaalisesti käytettävä minoksidiili ja finasteridi-reseptilääke, jotka pysäyttävät hiustenlähdön suurimmalla osalla käyttäjistä.

Lisäksi miestyyppiseen hiustenlähtöön käytetään laserhoitoja, joita tarjovat muun muassa kampaamot. FDA on hyväksynyt hiustenlähdön hoitomuodoiksi myös laserkamman (miehille ja naisille) ja laserkypärän (naisille).

Uuden sukupolven anti-DHT-tuotteiden lähtökohtana on uusin tieto hiustenlähdöstä. Anti-DHT-tuotteet ovat pääasiassa ravintolisiä ja luontaistuotteita, joilla pyritään estämään DHT-mieshormonin vaikutuksia hiustupeissa. DHT on nykytiedon valossa tärkein hiustenlähdön aiheuttaja.

Arvostelu: 1/5

KäärmeöljyVivèse Senso Duo Oil on käärmeöljy, joka ei pysäytä miesten tai naisten perinnöllistä hiustenlähtöä.

Se ei tee markkinointiväittämiensä mukaisesti loppua kaljuuntumiselle 12 viikossa, kasvata 1800 uutta hiusta kuudessa viikossa tai kiihdytä hiustenkasvua 4 senttimetrillä.

Vivèse Senso Duo Oil sisältää toistakymmentä ainesosaa vitamiineja, uutteita ja öljyjä, joista vain kurpitsansiemenöljyn tiedetään tutkimustiedon valossa olevan DHT-estäjä eli ehkäisevän hiustenlähtöä joillakin, mutta sekin vain sisäisesti nautittuna.

Koska valmiste sisältää monenlaisia uutteita ja öljyjä, se voi korkeintaan saada hiukset näyttämään hieman erilaisilta.

Arvio: Vältä!

Tutustu oikeasti toimiviin hiustenlähdön hoitomuotoihin täällä.

Aclaris osti JAK-estäjiin perustuvan hiustenlähtöteknologian

JAK-estäjät tulokset

Kerroimme aiemmin yhdestä tämän hetken lupaavimmasta mahdollisesta tulevaisuuden hiustenlähdön hoitomuodosta: Janus-kinaasin eli JAK:in estäjistä (engl. Janus Kinase inhibitor tai jakinibs).

JAK-estäjiin perustuva lääke palautti karvattomien hiirien karvat vain kolmessa viikossa ja tutkijat sanovat sen tehoavan myös ihmisten hiustuppeihin. JAK-estäjien uskotaan tunkeutuvan lepotilassa olevien hiusfollikkelien Janus-kinaasientsyymeihin ja saavan lepotilassa olevat hiukset heräämään horroksestaan.

Nyt Aclaris-niminen terveydenhuollon teknologia- ja palveluyritys on ostanut Vixen Pharmaceuticals -yrityksen, joka omistaa immateriaalioikeudet tiettyihin Janus-kinaasin (JAK) estäjiin pälvikaljun, miestyyppisen hiustenlähdön ja muiden dermatologisten sairauksien hoitomuotona. Vixen Pharmaceuticals lisenssoi JAK-estäjien oikeudet aiemmin aihetta tutkineelta Columbian yliopistolta.

Mikä tekee tästä mielenkiintoista on se, että Aclaris on kliinisiin ennakkotutkimuksiin erikoistunut lääkeyritys ja tämä on lyhyen ajan sisällä sen toinen JAK-estäjiin liittyvä kauppa. Marraskuussa 2015 Aclariksen tytäryhtiö Aclaris Theraputics International hankki maailmanlaajuiset oikeudet JAK3-estäjään kahdelta suurelta valmistajalta JAKPharm LLC:ltä ja Key Organicsilta.

Aclaris-yhtiön toimitusjohtaja Neal Walker kommentoi kauppoja seuraavasti:

”Vixenin immateriaalioikeuksien sekä JAKPharmin ja Key Organicsin yhdisteiden lisensointi vahvistaa Aclarisin mukanaoloa JAK-estäjien markkinoilla ja mahdollistaa hiustenlähtötutkimuksen laajentamisen koskemaan androgeneettistä hiustenlähtöä, jota kutsutaan usein nais- tai miestyyppiseksi hiustenlähdöksi.”

Aclarisin nettisivuilta löytyy jo kaksi tuotetta – yksi paikallinen ja yksi suun kautta nautittava – joiden vaikutuksia alopecia areatan eli pälvikaljun hoitoon selvitetään parhaillaan. Yrityksen hankinnoista ja lausunnoista päätellen JAK-estäjiä koskevat tutkimukset tullaan lähiaikoina laajentamaan koskemaan myös perinnöllistä miestyyppistä hiustenlähtöä, joten jäämme mielenkiinnolla odottamaan tuloksia.

Uskotko JAK-estäjien olevan toimiva lääke hiustenlähtöön?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...

Lisätietoa ja lähteet:

Tutkijat kasvattivat täysin toimivaa ihoa laboratoriossa

Japanissa on kasvatettu ensimmäistä kertaa täysin toimivaa ihoa, joka sisältää hikirauhasia ja hiusfollikkeleja. Alopecian eli hiustenlähdön tiedetään johtuvan ihossa olevien hiusfollikkelien kutistumisesta. Tällä hetkellä hiustenlähtöön on saatavilla vain muutamia tieteellisesti todistettuja hoitomuotoja, mutta tämä saavutus antaa toivoa uusien, entistä parempien, hoitomuotojen kehittämiseen.

Aikaisemmin tutkijat ovat onnistuneet luomaan laboratoriossa vain ihon ulointa kerrosta eli orvaskettä (epidermis), mutta eivät kokonaista elintä, joka sisältää rasvakudoksen ja dermiksen, jossa hiusfollikkelit ja hikirauhaset muodostuvat.

Nyt japanilainen tutkimusryhmä on onnistunut kasvattamaan kantasoluista kaikki kolme ihokerrosta ja siirtämään ne hiireen. Ratkaisevinta oli, että eläimet kykenivät kasvattamaan karvoja ja hikoilemaan uuden ihon kautta. Ihosiirrännäinen myös reagoi hyvin olemassa olevan ihon ja muiden elinjärjestelmien, kuten hermojen ja lihassyiden, kanssa. Se alkoi myös luomaan uusia kudoksia.

”Tähän asti keinotekoisen ihon luomista on haitannut se, että ihosta on puuttunut sen toiminnan kannalta tärkeitä elimiä, kuten hiusfollikkelit ja rauhaset”, kertoo johtava tutkija Dr. Takashi Tsuji RIKEN-tutkimuslaitokselta.

”Uudella tekniikalla onnistuimme kasvattamaan ihoa, joka jäljittelee normaalin kudoksen toimintoja. Olemme yhä lähempänä unelmaa luoda varsinaisia elinsiirrännäisiä laboratoriossa.”

Uusi tekniikka saattaa mahdollistaa myös eläinkokeiden korvaamisen keinotekoisten elimien testauksella.

Voi johtaa hiustenlähdön parannuskeinoon?

Tutkimus edistää sellaisen bioteknologian kehitystä, jolla voidaan tulevaisuudessa mahdollisesti tehdä regeneratiivisia hoitoja potilaille. Hoidoilla voitaisiin parantaa esimerkiksi palovammoja ja arpia sekä ehkäistä hiustenlähtöä.

Nykyään hiustenlähtöön voidaan tehdä kirurgisia hiustensiirtoja, jossa karvatuppeja vielä sisältävää ihoa siirretään muualta kehosta kaljuuntuville päälaen alueille. Uudessa menettelyssä tarvittaisiin vain kantasoluja, jotka saisivat aikaan ihon uudelleenkasvun.

Vaikka ensimmäiset kokeet on tehty hiirillä, tutkijat toivovat tekniikan toimivan myös ihmisillä. Hiustenlähdön lisäksi sitä voitaisiin käyttää palovammojen hoitoon. Useilla palovammapotilailla hiukset tai karvat eivät enää kasva, koska palaneesta tai arpeutuneesta ihosta puuttuvat hikirauhaset ja karvatupet.

Biotekniikalla laboratiossa tuotettu iho tarjoaa toivoa miljoonille hiustenlähdöstä kärsiville miehille ja naisille.

Lisätietoa ja lähteet:

Luonnolliset DHT-estäjät

Dihydrotestosteroni eli DHT on lisämunuaisissa, hiustupeissa, kiveksissä ja eturauhasessa syntyvä androgeeni eli mieshormoni, joka on tärkeässä roolissa miesten ja naisten ominaispiirteiden muodostumisessa. Kohonneet DHT-tasot edistävät muun muassa eturauhasen liikakasvua ja hiustenlähtöä.

Tietyt rohdoskasvit estävät luonnostaan DHT-synteesiä ja niitä on käytetty kaljuuntumisen hoitoon antiikin ajoista lähtien muun muassa Intian Ayurvedassa sekä Kiinan ja Persian kansanlääketieteissä.

Ennen ravintolisän ottamista on tärkeää konsultoida lääkäriä, jotta saat kaiken tarvitsemasi tiedon rohdoksesta, annostelusta ja mahdollisista sivuvaikutuksista.

Mikä on DHT-estäjä?

Kun kehon DHT-tuotanto on korkea, se saa hormonit kiinnittymään hiusfollikkeleihin, mikä estää ravinteiden pääsyn niihin. Kun follikkeleihin ei pääse ravinteita, ne alkavat kutistua ja hiusten tuotanto hidastuu. DHT myös lyhentää follikkelien kasvuvaihetta ja pidentää niiden lepovaihetta. Lopulta osa follikkeleista siirtyy horrostilaan ja ne lakkaavat tuottamasta uusia hiuksia tai kuolevat kokonaan.

Testosteroni, 5-alfa-reduktaasi ja dihydrotestosteroni

Yhdysvaltain Elintarvike- ja Lääkevirasto FDA on hyväksynyt miestyyppiseen hiustenlähtöön kaksi lääkeainetta: topikaalisesti käytettävän minoksidiilin ja suun kautta nautittavan finasteridin, joista jälkimmäinen on DHT-estäjä. Finasteridi estää 5-alfa-reduktaasia, joka on vastuussa testosteronin muuttumisesta DHT:ksi. Finasteridilla DHT-tasot laskevat noin 65-70 prosenttia ja on tärkeää huomata, että millään yrtillä, rohdoksella tai ravintolisällä ei todennäköisesti saavuteta läheskään vastaavia tuloksia.

DHT:tä voidaan estää monilla eri tavoilla:

  • Estämällä sitä kiinnittymästä hiusfollikkelien reseptoreihin.
  • Vähentämällä kehon DHT-tuotantoa.
  • Estämällä testosteronin DHT:ksi muuntavan 5-alfa-reduktaasin tuotantoa.
  • Vähentämällä kehon kolesterolia ja muita aineita, jotka tuottavat 5-alfa-reduktaasia.

DHT-estäjä on tuote, joka täyttää minkä tahansa edellisistä tavoitteista ja jonka käyttötarkoitus on estää DHT:tä vahingoittamasta hiusfollikkeleja.

Kurpitsansiemenöljy

kurpitsansiemeniä

Eteläkorealaisen Pusan yliopiston tutkijat vahvistivat vuonna 2014 valmistuneessa tutkimuksessa, että lisäravinteena nautittava kurpitsansiemenöljy lisää hiustenkasvua kaljuuntuvilla miehillä.

Kurpitsansiemenöljyä testattiin 76 miehellä, jotka kärsivät kohtalaisesta miestyyppisestä hiustenlähdöstä. Koeryhmä puolitettiin. Toinen ryhmä sai 400 grammaa kurpitsansiemenöljyä päivässä, toinen ryhmä plaseboa. Hiustenlähtöä arvioitiin 3 ja 6 kuukauden kuluttua. Lisäksi päänahat kuvattiin fototrikografialla ja hiusten määrä laskettiin kahdella eri linssillä. Potilaat suorittivat myös itsearviointia.

Kurpitsansiemenöljy tutkimus, ennen ja jälkeen

Tutkimuksessa selvisi, että 44 prosentilla kurpitsansiemenöljyä saaneista koehenkilöistä oli lisääntynyttä hiustenkasvua, 51 prosentilla hiustenkasvu oli pysynyt muuttumattomana ja vain yhdellä hiustenlähtö oli edennyt.

Suurimmalla osalla koehenkilöistä ei esiintynyt mitään haitallisia sivuvaikutuksia. Yksi koehenkilö koki koko kehon kutinaa ja toisella koehenkilöllä esiintyi lieviä vatsavaivoja. Maksaentsyymeissä ja kreatiniinipitoisuuksissa ei havaittu muutoksia, eikä myöskään verenpaineessa tai glukoosissa.

Kurpitsansiemenöljyn suotuisien vaikutusten epäillään johtuvan fytosteroleista, joiden tiedetään estävän 5-alfa-reduktaasia ja joilla on havaittu antiandrogeenisiä ominaisuuksia rottakokeissa.

Kurpitsansiemenöljyä myydään muun muassa seuraavissa luontaistuote- ja hyvinvointikaupoissa:

Vihreä tee

vihreää teetä

Vihreän teen valmistusprosessi on lyhyempi kuin muissa teelaaduissa, mistä syystä teelehtien ominaisuudet säilyvät lähes alkuperäisinä. Vihreä tee sisältää runsaasti voimakkaita antioksidantteja ja polyfenoleja. Antioksidantit taistelevat vapaiden radikaalien kanssa, jotka muuttavat soluja, vahingoittavat DNA:ta ja saavat solut jopa kuolemaan. Useimpien tutkijoiden mielestä vapaat radikaalit vaikuttavat ikääntymiseen sekä useiden terveysongelmien, kuten syövän ja verisuonitautien, muodostumiseen.

Aiemmin uskottiin, että yksi vihreän teen aktiivisista ainesosista, epigallokate-3-gallaatti (EGCG), estää DHT:n muodostumista. Harvard Medical Schoolin tutkijaryhmä raportoi vuonna 2003, että vihreä tee vähentää merkittävästi sekä DHT:n että testosteronin pitoisuuksia veressä. Vuonna 2009 britannialainen tutkimusryhmä selvitti, että EGCG vähentää eturauhassyöpäsolujen lisääntymistä estämällä DHT:tä ja edistämällä apoptoosia (syöpäsolujen kuolemista). Vasta myöhemmin selvisi, että vihreän teen sisältämät katekiinit estävät kyllä 5-alfa-reduktaasin tyyppiä 1, mutta eivät tyyppiä 2, mikä on hiusfollikkeleissa enimmäkseen esiintyvä DHT-tyyppi.

Uusin vihreän teen ja hiustenlähdön yhteyttä selvittävä tutkimus toi jälleen makoisia tuloksia. Tutkimuksessa samankaltaisesta karvanlähdöstä kärsineet hiiret jaettiin kahteen ryhmään: ryhmä A sai vihreää teetä osana juomavettä, kun ryhmä B sai tavallista juomavettä. Tulokset osoittivat, että vihreä tee pysäytti karvanlähdön kaikilla koeryhmän A hiiristä ja stimuloi myös uusien karvojen kasvua noin kolmanneksella. Teekutsuilta estyneellä ryhmä B:n jäsenillä karvojenlähtö jatkui entisellään. Vihreä tee ei estänyt hiustenlähtöä estämällä DHT:tä, kuten odotettiin, vaan sen tulehduksia ehkäisevien ominaisuuksiensa ansiosta.

Hiiret ja ihmiset poikkeavat tietysti toisistaan monin tavoin, eikä tutkimus kerro kuinka paljon vihreää teetä koehiirille juotettiin. Tulehduksia estävien ominaisuuksien lisäksi vihreällä teellä on kuitenkin lukuisia muita terveysvaikutuksia, joten muutaman kupin juominen viikoittain ei liene haitaksikaan.

Vihreää teetä myydään lähes kaikkialla ruokakauppoja myöten, mutta ellet nauti juoman mausta, voit ottaa vihreän teen terveysvaikutukset talteen myös tabletti- tai kapselimuotoisena ravintolisänä:

Sahapalmu

sahapalmu-kasvi

Sahapalmu (Serenoa repens) on Yhdysvaltain kaakkoisosista kotoisin oleva rohdoskasvi, jota on käytetty luonnollisena hoitomuotona kaljuuntumiseen. Sahapalmu sisältää runsaasti rasvahappoja ja fytosteroleja. Sen tehokkuuden uskotaan perustuvan kypsistä marjoista valmistettavaan sahapalmu-uutteeseen, joka voi estää 5AR-entsyymiä.

Sahapalmun vaikutuksista miestyyppiseen hiustenlähtöön on julkaistu kaksi tutkimusta. Ensimmäisessä (ei kovin merkittävässä) tutkimuksessa 10 koehenkilöä otti 200 mg sahapalmua lisäravinteena kahdesti päivässä. Muutaman kuukauden jälkeen kuusi kymmenestä oli sitä mieltä, että heidän hiustenlähtönsä oli hidastunut.

Vuonna 2012 valmistuneessa tutkimuksessa sahapalmun vaikutuksia verrattiin tällä hetkellä tehokkaimman lääkkeen, finasteridin, tehokkuuteen. Tutkimukseen osallistui 100 lievästä tai kohtalaisesta hiustenlähdöstä kärsivää miestä. Seurantaryhmä jaettiin kahteen: ensimmäinen ryhmä otti 320 mg sahapalmua 24 kuukauden ajan ja toinen ryhmä otti finasteridia 1 mg saman ajan. Tutkimustuloksien mukaan vain 38 prosentilla sahapalmua saaneista oli lisääntynyttä hiustenkasvua, kun finasteridia saaneista hiustenkasvu oli lisääntynyt 68 prosentilla. Sahapalmu vaikutti vain päälaen hiustenkasvuun, kun finasteridi vaikutti päälaen lisäksi ohimoalueiden hiustenkasvuun.

Sahapalmu voi vaikuttaa hiustenlähtöön, mutta sen tieteelliset näytöt ovat edelleen vähäiset. Lue lisää muun muassa sen sivuvaikutuksista täältä.

Sahapalmua myydään muun muassa seuraavissa nettikaupoissa:

Giant Doddler

cuscuta

Giant Dodder (Cuscuta) on suomeksi ilmeisesti kiertokasvien sukuun kuuluva loiskasvi, jota esiintyy lauhkeilla ja trooppisilla alueilla kaikkialla maailmassa.

Vuonna 2008 julkaistun tutkimuksen mukaan tämä kasvi estää 5-alfa-reduktaasin tyyppiä 2 ja siten myös DHT:n muodostumista. Kyseisessa tutkimuksessa kasvia testattiin viljeltyihin hiiren ihosoluihin, eikä sitä ole vielä tutkittu ihmisillä. Tutkimuksen mukaan DHT:n muodostuminen pystyttiin estämään lisäämällä viljeltyihin soluihin kasvista valmistettua uutetta.

Pygeumin kuori

jauhettua pygeumin kuorta

Pygeum on rohdosvalmiste, joka sisältää afrikkalaisen Prunus africana -puun kuoresta valmistettua uutetta. Sitä käytetään lievittämään eturauhasen hyvänlaatuisesta liikakasvun oireita. Kuoriuutetta markkinoidaan muun muassa nimillä Pigenil ja Tadenan. Se on yleisesti käytössä afrikkalaisessa kansanlääketieteessä.

Eturauhasen hyvänlaatuisen liikakasvun ja miestyyppisen hiustenlähdön yhteys on hyvin tunnettu, koska ne molemmat johtuvat dihydrotestosteronista eli DHT:stä, mutta mitään tieteellistä näyttöä pygeumin tehokkuudesta hiustenlähdön torjunnassa ei ole olemassa. Fytosteroleja sisältävän pygeumin uskotaan alentavan veren DHT-pitoisuuksia estämällä 5-alfa-reduktaasia sekä vähentävän paikkoja, joihin DHT voi kiinnittyä, mukaan lukien hiusfollikkelit.

Pygeumin tiedetään blokkaavan myös aromataasi-entsyymiä ja todennäköisesti myös useita muita entsyymejä. Konsultoi lääkäriäsi ennen pygeumin käyttöä.

Katso pygeumin kuoriuutetta sisältävät valmisteet Hyvinvoinnin Tavaratalosta.

Katoava kollageeni syynä hiustenlähtöön?

Hiustenlähtö

Kaksi uutta hiirillä tehtyä tutkimusta saattoi löytää karvatuppien ja hiustenkasvun kannalta tärkeät geenit. Iän myötä tapahtuva hiustenlähtö voi tutkimuksen mukaan johtua kantasolujen puutteesta hiusfollikkeissa eli karvatupeissa.

Pitkään elävien nisäkkäiden tiedetään menettävän karvoitustaan iän myötä. Science-lehdessä julkaistu tutkimus pyrkii ymmärtämään miksi näin tapahtuu.

Hiuksia tuottavien karvatuppien kantasolut saavat hiukset kasvamaan ja hiirillä tehtyjen tutkimusten mukaan ne voivat jopa taistella ikääntymistä vastaan.

Japanista, Yhdysvalloista ja Alankomaista kotoisin oleva tutkijaryhmä seurasi hiirten ihoa 18 kuukautta niiden karvanlähdön alkamiseen saakka. Tutkijat huomasivat, että karvanlähdön alkaessa hiirten ihossa oli vähemmän karvatuppeja kuin nuoressa ihossa. Karvatupet olivat myös pienempiä ja ohuempia.

Tämä indikoi, että jotain oli muuttunut tavassa, jolla karvatupet muodostuvat. Tutkijat tutkivat karvatuppien syntymisestä vastaavia kantasoluja ja tärkeimpiä kantasolujen ylläpitoon vaikuttavia geenejä. Tutkijoiden mukaan karvatuppien kantasolujen läheltä päänahan alta löytyvä kollageeni XVII on vastuussa karvatupeissa tapahtuvista DNA-vaurioista. Kun kyseinen kollageeni häviää iän myötä, hiustupet surkastuvat aiheuttaen hiustenlähtöä.

Hiirillä, joilla oli vähemmän kollageeni XVII:sta, vaurioituneet kantasolut muuttivat itsensä ihosoluiksi, jotka karisivat pois päänahasta hilseenä. Hiiret, joilla XVII kollageenin tuotanto pysyi korkeana, olivat vähemmän alttiita menettämään karvoitustaan ikääntymisestä huolimatta. Tutkijat uskovat, että sama mekanismi pätee myös ihmisiin.

Erityisesti geeni COL17AL näyttäisi olevan tärkeässä roolissa karvatuppien kantasolujen sääntelyssä.

Toisessa Science-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa tunnistettiin kontrolligeeni Foxc1, jota karvatuppien kantasolut käyttävät aloittaessaan hiusten kasvukierron aikuisilla ja luodessaan uusia karvatuppeja.

”Uskon, että tutkimuksen tulokset voivat auttaa kehittämään hiustenlähdön hoitomuotoja”, sanoo ensimmäiseen tutkimuksen vetäjä, Tokion lääketieteen ja hammaslääketieteen yliopiston kantasolubiologian asiantuntija Emi Nishimura.

Arvostelussa Provexin A100HF – tehoaako se hiustenlähtöön?

Provexin geeli hiustenlähtöön

Provexin™ A100HF on norjalaisen Norvitalin myymä hiusgeeli, jonka väitetään ”tutkitusti tehoavan androgeeniseen alopeciaan.”

Valmistajan väittämät ovat:

  • 50 %:lla hiukset kasvoivat 50 % enemmän neljän kokeilukuukauden aikana
  • Jo neljän viikon käytön jälkeen koehenkilöiden hiuksissa havaittiin merkittäviä eroja ja
  • Kolmannes koehenkilöistä sai hiuksensa 100 % takaisin

Melkoinen ihmelääke siis. Kolmannes koehenkilöistä sai hiuksensa 100 % takaisin – oikeastiko?

Tuotteen tehon sanotaan olevan todettu useissa tutkimuksissa, joista mainitaan kaksi:

Jan Faergemann, M.D., Ph.D. and Thomas Hedner, M.D., Ph.D. Sahlgrenska University Hospital, 2004: The effect of Recapeen, a pollen extract gel, on hair growth and hair quality: an explanatory study (Study Report).

Jonas Müntzing, PhD, Assoc. Prof., Lerhamn Medical 2010: Double Blind, Randomised Clinical Study of the Efficacy and Safety of the Medical Device Recapeen on Hair Growth and Hair Quality in Volunteers with Reduced Scalp Hair Density (Study Report).

Ensimmäinen niistä on selittävä tutkimus on vuodelta 2004 ja käsittelee Recapeen-nimisen siitepölyuutegeelin vaikutuksia hiusten kasvuun ja laatuun.

Toinen on kaksoissokkotutkimus vuodelta 2010, joka käsittelee niin ikään Recapeen-nimisen lääketieteellisen laitteen vaikutuksia hiusten kasvuun ja laatuun.

Kumpaakaan tutkimusta ei löydy nettilähteistä, mutta jo niiden otsikoista voidaan päätellä, että

a) ne eivät käsittele Provexinia, vaan Recapeen-nimistä geeliä/lääkinnällistä laitetta ja

b) ne eivät käsittele androgeenistä alopeciaa eli miestyyppistä kaljuuntumista, vaan ”hiusten kasvua ja laatua”.

Tuotteen kertotaan myös kuuluvan lääkinnällisten laitteiden luokkaan 1.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että valmistaja on itse arvioinut täyttääkö tuote EU:n Lääkintälaitedirektiivin vaatimukset, eikä mikään ulkopuolinen taho ole osallistunut vaatimustenmukaisuuden arviointiin.

Mikä sitten on Recapeen, jota nämä tutkimuksen käsittelevät?

Recapeen on Ruotsissa kehitetty valmiste, joka tuli markkinoille vuonna 2004. Sen oletettu vaikutus perustuu antioksidantteja, mineraaleja ja fytosteroideja sisältävään siitepölyuutteeseen (engl. pollen extract). Siitepölyuutteen sanotaan ”vaikuttavan positiivisesti karvatuppeihin ja estävän mieshormonien negatiiviset vaikutukset”.

Netti on pullollaan innokkaita keskustelunavauksia Recapeen-valmisteesta, mutta keskustelut ovat tyrehtyneet hyvin nopeasti parissa-kolmessa vuodessa – luultavasti siksi, ettei tuotteesta ole ollut käyttäjilleen mitään hyötyä. Tuotetta näyttäisi olevan kymmenen vuoden jälkeen myynnissä enää hyvin satunnaisissa nettimyymälöissä.

Aika outoa jos se kerran palauttaa joka kolmannelle 100 % hiuksista. :)

Miksi Provexinin tuotekuvauksessa sitten viitataan Recapeenia käsitteleviin tutkimuksiin?

No siksi, että se on käytännössä sama aine ja molempien oletettu vaikutus perustuu samaan ainesosaan: siitepölyuutteeseen.

Vilkaistaanpa vielä valmisteiden sisällysluetteloita, joita ei jostain syystä ole suomennettu:

Provexin: Aqua, 1,5-Pentanediol, Pollen Extract, Aloe Barbadensis Leaf Juice, Polysorbate 20, Squalane, Tocopherol, Xanthan Gum, Chondrus Crispus Powder, Phenoxyethanol, Ethylhexylglycerin, Potassium Sorbate, Sodium Benzoate, Disodium EDTA, Zinc Chloride, Zinc Oxide, Biotin, Sodium Hydroxide, TBHQ, Parfum.

Recapeen: Aqua, 1,5-Pentanediol, PEG-40 hydrogenated castor oil, Pollen extract, Tocopherol, Carbomer, Aloe barbadensis, Zinc oxide, Biotin, Sodium hydroxide, Parfum, t-Butyl hydroquinone.

Provexin sisältää lisäksi seuraavia ainesosia, joita Recapeenissa ei ole:

  • Polysorbate-20 on pesuaine ja emulgointiaine
  • Squalane on hyvin yleinen kosmetiikassa käytettävä pehmittävä kosteusvoide
  • Xanthan gum eli ksantaanikumi on yleinen elintarvikkeissa käytettävä sakeuttamis- ja stabilointiaine, E415
  • Chondrus Crispus Powder eli irlanninsammal on yleinen elintarvikkeissa käytetty hyytelöinti- ja sakeuttamisaine, E407
  • Phenoxyethanol eli fenoksietanoli, jota käytetään kosmetiikassa ja lääkkeissä säilöntäaineena
  • Ethylhexylglycerin on yleisesti deodoranteissa ja ihonhoitotuotteissa käytettävä ainesosa
  • Potassium Sorbate eli kaliumsorbaatti. Sorbiinihappo ja sorbiinit voivat aiheuttaa ei-allergista kosketusihottumaa iholle joutuessaan, E202
  • Sodium Benzoate eli natriumbetsoaatti on yleinen elintarvikkeissa käytetty säilöntäaine, jolle voi olla allerginen
  • Disodium EDTA on teollisesti valmistettu, lievästi myrkyllinen, aminohappo
  • Zinc Chloride eli sinkkikloridi on kosteutta imevä suola, joka voi aiheuttaa normaalille iholle muun muassa arpeutumista
  • TBHQ eli tertiäärinen butyylihydrokinoni on antioksidantti, jota käytetään muun muassa säilöntä- ja hapettumisenestoaineena

Kuten ylläolevasta listasta nähdään melkoinen kemikaalimikstuura on kyseessä, eikä mikään valmisteen sisältämistä ainesosista ole nykytiedon valossa DHT-estäjä.

Mutta entä sitten tärkein vaikuttava aine, siitepölyuute?

Siitepöly on siemenkasvien heteissä syntyvää jauhetta, jotka kulkevat hyönteisten ja tuulen avulla toisten kasvien emeihin aiheuttaen kasvin hedelmöitymisen.

Mehiläisten keräämää siitepölyä käytetään myös ravintolisänä. Siitepöly sisältää proteiineja, aminohappoja, flavonoideja, rasvoja, öljyjä ja sokereita.

Esimerkiksi raiheinän siitepölyuutteen tiedetään vaikuttavan testosteroniin, rentouttavan virtsaputken lihaksia ja parantavan rakon toimintaa. Nämä kaikki voivat vähentää suurentuneesta eturauhasesta johtuvia ongelmia, kuten virtsankarkailua ja jatkuvaa virtsaamisen tarvetta.

Siitepölyuutteen on väitetty estävän myös miestyyppisen hiustenlähdön taustalla olevaa DHT:tä, mutta tästä ei ole mitään tieteellistä näyttöä.

Arvostelu 1/5

KäärmeöljyNorvitalin Provexin A100HF on käärmeöljy, joka ei pysäytä miesten tai naisten perinnöllistä hiustenlähtöä (androgeneettinen alopecia). Käärmeöljyksi kutsutaan tuotetta, jolla väitetään olevan uskomattomia terveysvaikutuksia, mutta todellisuudessa niitä ei ole.

Provexinin tehokkuuteen viittavat tutkimukset käsittelevät Ruotsissa vuonna 2004 markkinoille tullutta Recapeen-nimistä geeliä, mikä viittaa siihen, että tuote on vain uudelleennimetty ja tuotu uudestaan markkinoille.

Tuotteen markkinointiväittämät ovat sanalla sanoen älyttömiä. Provexin ei palauta väittämiensä mukaisesti 100 % hiuksia joka kolmannella käyttäjällä, eikä luultavasti vaikuta mitenkään myöskään hiusten kasvunopeuteen.

Provexin on harhaanjohtavaan markkinointiin ja mielikuviin perustuva sekalainen mikstuura kemikaaleja ja lisäaineita, jotka voivat olla enemmän haitallisia kuin hyödyllisiä.

Sen sisältämistä ainesosista yksikään ei nykytiedon valossa estä DHT:tä, joka saa hiustupet surkastumaan ja lyhentämään terveiden hiuksien elinikää.

Arvio: Vältä!

Jos nyt kuitenkin haluat kokeilla Provexinia, voit tilata tuotetta täältä.

Oikeasti toimivia hoitoja hiustenlähtöön löydät kuitenkin täältä.

Onko sinulla kokemuksia Provexin-valmisteesta? Jaa ne muiden kanssa kommenttikentässä alla!

Uskotko Provexin A100HF:n tehoavan hiustenlähtöön?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...

Aiheuttaako stressi hiustenlähtöä?

Stressi ja hiustenlähtö

Sanotaan, että stressi aiheuttaa harmaita hiuksia ja voi saada ne lähtemään, mutta onko väitteessä perää?

Vaikka henkilökohtaiset, taloudelliset ja työhön liittyvät asiat voivat joskus saada kuvainnollisesti repimään hiuksia, stressi ei ole kovin todennäköinen hiusten harmaantumisen aiheuttaja. Joidenkin tutkimusten mukaan hiusten harmaantumisen aiheuttaa hiusten pigmenttisoluja tuottavien solujen DNA:han kohdistuvat väistämättömät vauriot.

”Töiden kasaantuminen tai pitkäksi venyvät työpäivät eivät aiheuta hiustenlähtöä”, sanoo ihotautien erikoislääkäri Paradi Mirmirani. Lyhyellä aikavälillä päivittäinenkään stressaaminen ei vaikuta kehoon siten, että se saisi hiukset tippumaan. Siihen tarvitaan isompia asioita, kuten unen puutetta, muutoksia ruokahalussa tai stressihormonitasojen nousua.

”Koko elämäni ajan stressin ja hiusten välille on rakennettu myyttistä, kuviteltua, syy-yhteyttä. Se on naurettavaa,” Mirmirani jatkaa.

Hänen mukaansa mikään ei tue käsitystä, jonka mukaan muutama stressipäivä viikossa saa hiukset tippumaan ensi viikolla.

Anageeni, katageeni ja telogeeni

Ihmisen päässä on normaalisti noin 120 000-150 000 hiusta, joista noin 90 % on kasvuvaiheessa kasvaen noin 1–1,25 cm kuukaudessa. Kasvuvaihe kestää kolme vuotta, jonka jälkeen hius siirtyy 3-4 kuukautta kestävään lepovaiheeseen. Vasta sitten hius irtoaa ja sen tilalle alkaa kasvamaan uusi. Tyypillisesti ihmiseltä tippuu noin sata hiusta päivittäin, mutta suurin osa ei edes huomaa sitä.

Toisinaan merkittävä stressi voi saada aikaan muutoksia kehon fysiologisssa toiminnoissa ja silloin poikkeuksellisen paljon hiuksia voi siirtyä lepovaiheeseen yhtäaikaisesti. Kolmen tai neljän kuukauden jälkeen lepotilaan siirtyneet hiukset tippuvat. Muutos voi olla näkyvä, mutta harvoin pysyvä.

Hiusten normaaliin kasvukiertoon vaikuttavat asiat voivat johtua merkittävästä fysiologisesta stressistä kehossa. Fysiologista stressiä kehossa voivat aiheuttaa esimerkiksi muutokset ruokavaliossa, lääkityksessä tai elämäntavoissa, eikä sitä pidä sekoittaa emotionaaliseen stressiin.

Vain fysiologinen stressi voi aiheuttaa hiustenlähtöä ja sekin on silloin väliaikaista. Kun keho tottuu muutoksiin tai stressitekijä poistuu itsestään, hiukset kasvavat takaisin ja niiden normaali kasvukierto jatkuu.

Stressi ja hiukset – mikä aiheuttaa hiustenlähtöä?

Monet tekijät voivat aiheuttaa fysiologista stressiä kehossa. Niihin kuuluvat muun muassa:

  • Tiukat vähäkaloriset ruokavaliot
  • Alhainen estrogeenitaso synnytyksen jälkeen
  • Vakavat sairaudet
  • Korkea kuume
  • Isot leikkaukset
  • Vakavat tulehdukset

Lisäksi esimerkiksi ehkäisypillerien käyttöönotto tai käytön lopettaminen sekä nopea painonpudotus voivat laukaista fysiologisen stressin. Myös monet muut tämänkaltaiset muutokset vaikuttavat kehon fysiologiseen tasapainoon. Mirmiranin mukaan hiustenlähtöä voivat aiheuttaa myös tietyt lääkeaineet, kilpirauhassairaudet, D-vitamiininpuutos tai A-vitamiinin liiallinen saanti.

Hiustenlähtön todellisen aiheuttajan löytäminen voi olla hankalaa, koska fysiologisen stressin aiheuttamat muutokset tulevat 3-6 kuukauden viiveellä.

Vaikka emotionaalinen stressi ei aiheuta hiustenlähtöä, se voi johtaa sitä aiheuttavaan fysiologiseen stressiin. ”Esimerkiksi vaikea avioero voi johtaa siihen, ettei syö kunnolla, paino voi pudota ja nukkuminen voi olla vaikeaa,” sanoo ihotautilääketieteen professori Amy McMichael. Kaikki nämä johtavat fysiologiseen stressiin, mikä saa kehon epätasapainoiseen tilaan. ”Et menetä hiuksia, koska vihaat entistä kumppaniasi, vaan siksi, että emotionaalinen stressi aiheuttaa kehossasi fysiologisia muutoksia.”

Monet naiset käyttävät ehkäisypillereitä, jotka aiheuttavat käytön alussa monille fysiologista stressiä ja hiustenlähtöä. Kun nainen yrittää saada lapsen, hän lopettaa ehkäisypillereiden käyttämisen, mikä voi aiheuttaa jonkin verran hiustenlähtöä. Kun nainen tulee raskaaksi hiukset voivat näyttää paksummilta ja tuuheammilta, koska keho säilyttää normaalin kasvukierron aikana normaalisti putoavat hiukset. Synnytyksen jälkeen myös nämä hiukset tippuvat 3-6 kuukauden sisällä.

Jokainen yksilö on erilainen, eikä kaikilla esiinny hiusten tippumista. Jotkut naiset käyttävät välillä ehkäisypillereitä ja välillä eivät, eivätkä he menetä hiuksia yhtään normaalia enempää. Jotkut saavat seitsemän lasta, eikä hiustenlähtöä välttämättä edes huomaa. Jos hiuksia on varissut fysiologisen stressin takia aikaisemmin, niitä lähtee todennäköisemmin myös seuraavan stressijakson aikana.

McMichaelin mukaan tieteellistä näyttöä siitä, mitkä emotionaaliset stressit johtavat fysiologiseen stressiin ja hiustenlähtöön, ei ole olemassa.

Milloin lääkäriin hiustenlähdön kanssa?

Toisin kuin muuta pysyvämmät hiustenlähtötyypit, hiusten kasvukiertoon liittyvä hiustenlähtö on usein äkillinen. Se ei jätä päälaelle kaljuja kohtia tai noudata esimerkiksi perinnöllisen miestyyppisen kaljuuntumisen kuvioita, vaan vaikuttaa koko päälaen alueella. Tämä johtuu siitä, että kaikilla päänahassa olevilla 120 000-150 000 hiustupilla on oma kasvukiertonsa. Jotkut niistä kasvavat ja jotkut tippuvat pois.

Voi huomata hiuksia irtoavan pesun yhteydessä tavallista enemmän, mutta Mirmiranin mukaan siinä vaiheessa, kun hiusten irtoaminen huomataan, ne ovat jo kasvamassa takaisin. Äkillinen hiustenlähtö johtuu yleensä jostakin 3-6 kuukautta sitten tapahtuneesta fysiologisesta muutoksesta kehossa. ”Uusi hius työntää lepovaiheessa olevan vanhan hiuksen pois tieltänsä.”

On totta, että hiustenlähtö voi olla myös varhainen merkki noin 30 eri sairaudesta, mutta hätiköityjä johtopäätöksiä ei kannata tehdä. Voit olla täysin terve, vaikka menetätkin juuri nyt hieman enemmän hiuksia.

Voit keskustella hiustenlähdöstä ihotautilääkärisi kanssa ja yrittää yhdessä löytää hiustenlähtöä aiheuttavan stressitekijän. Kun aiheuttaja on tiedossa, sitä on helpompi torjua. Mirmiranin mukaan myös minoksiidiilin ja ravintolisien käytön aloittamisesta kannattaa keskustella lääkärin kanssa ennen hoitojen aloittamista.